Lehdistötiedote - syyskuu 16, 2008
Nokia on noussut selvään johtoon Greenpeacen elektroniikkavertailussa. Nokia sai seitsemän pistettä kymmenestä mahdollisesta. Toiseksi sijoittunut Samsung sai 5,7 pistettä. Vertailussa on mukana 18 elektroniikka-alan kansainvälistä yritystä.
Greenpeacen elektroniikkavertailu, versio 9.
Nokia on alan edelläkävijä vaarallisista kemikaaleista
luopumisessa sekä energiatehokkuudessa. Yhtiö saa 25 prosenttia
energiastaan uusiutuvista energialähteistä, ja se aikoo nostaa
osuuden 50 prosenttiin vuoteen 2010 mennessä. Nokia nousi nyt
vertailun kärkeen korjattuaan puutteet vanhojen tuotteiden
kierrätyksessä Intiassa.
Vertailussa on nyt toista kertaa otettu huomioon
energiatehokkuus. Parhaimmat pisteet yksittäisten tuotteiden
energiatehokkuudesta saavat Nokian lisäksi Apple, SonyEricsson ja
Samsung.
Vertailun nousijoihin kuuluu Fujitsu Siemens, joka nousi 15.
sijalta kolmanneksi. Yhtiö on viimeinkin ilmoittanut luopuvansa
PVC-muovista ja bromatuista palonestäjistä tietokoneissaan vuoteen
2010 mennessä.
Tällä hetkellä yhdelläkään yhtiöllä ei ole markkinoilla
tietokonetta, jossa ei olisi lainkaan PVC:tä ja bromattuja
palonestäjiä. Useat yhtiöt ovat kuitenkin vähentäneet näiden
myrkkyjen määrää koneissaan. Viime viikolla Applen toimistusjohtaja
Steve Jobs ilmoitti, että uusissa iPodeissa ei ole bromattuja
palonestäjiä, PVC:tä eikä elohopeaa. Näin Apple seurasi alan
edelläkävijöitä.
Greenpeacen elektroniikkavertailu julkaistiin ensimmäistä kertaa
elokuussa 2006. Useimmat tuottajat ovat vastanneet Greenpeacen
haasteeseen vaarallisten myrkkyjen poistamiseksi. Vertailuun on
otettu mukaan myös energiatehokkuus ja vaikutus ilmastonmuutokseen,
sillä elektroniikkateollisuuden kasvihuonekaasupäästöt ovat kaksi
prosenttia maailman päästöistä.
Guide to Greener Electronics -vertailu kokonaisuudessaan
Vertailun kriteerit
Other contacts:
Viestintäpäällikkö Juha Aromaa, puhelin (09) 6229 2210, 050 369 6202