Lehdistötiedote - tammikuu 13, 2010
Sähkölämmitys kuluttaa Suomessa kovalla pakkasella yhtä paljon sähköä kuin Suomessa toimivat neljä ydinvoimalaa sekä rakenteilla oleva Olkiluoto 3 tuottaisivat yhteensä, yli 4000 MW. Määrä vastaa kaksi kertaa sähkön siirtokapasiteettia Venäjältä Suomeen. Lämmityssähkön kulutus on 2000-luvulla kasvanut noin 3 prosentin vuosivauhtia. Greenpeace vaatii toimia sähkölämmityksen vähentämiseksi ja korvaamiseksi.
Riskit uraanin louhinnasta ydinjätteen säilytykseen
Sähkölämmityksen aiheuttamat kulutuspiikit kasvattavat tarvetta
käyttää kivihiilellä ja turpeella toimivia, kulutuksen vaihteluihin
vastaavia lauhdevoimaloita ja pitävät näin Suomen sähköntuotannon
päästöjä korkealla. Sähkölämmityksen vähentäminen on nopein ja
tehokkain tapa vähentää sähköntuotannon päästöjä sekä riippuvuutta
sähkön tuonnista.
"Suomessa tulee ottaa tavoitteeksi sähkölämmityksen käytön
puolittaminen vuoteen 2020 mennessä. Näin vähennettäisiin
sähkötehon tarvetta enemmän kuin Olkiluoto 3 -reaktorin tuotannon
tai Venäjän sähköntuonnin verran. Tämä onnistuu muun muassa
matalaenergiarakentamista, kaukolämpöä, biolämmitystä ja maalämpöä
lisäämällä. Ruotsissa lämmityssähkön kulutus saatiin kääntymään
laskuun määrätietoisilla toimilla jo 1990-luvun alussa", toteaa
Greenpeacen energiavastaava Lauri Myllyvirta.
Other contacts:
Energiavastaava Lauri Myllyvirta, puhelin 050 362 5981
Viestintäpäällikkö Juha Aromaa, puhelin (09) 6229 2210, 050 369 6202