Stora Enson yhtiökokouspaikalle Helsingin Katajanokalla ripustettiin banderolli, jossa lukee ”Stop ancient forest destruction”, lopettakaa vanhojen metsien tuho. Yhtiökokouksessa yksityiset osakkeenomistajat esittävät, että yhtiö lopettaisi puun ostamisen luonnontilaisista vanhoista metsistä.
Esityksen tueksi Greenpeacen aktivistit ovat ripustaneet
yhtiökokouspaikalle Helsingin Katajanokalla 8 x 14 metrin
banderollin, jonka viesti Stora Ensolle on "Stop ancient forest
destruction", lopettakaa vanhojen metsien tuho.
Yhtiökokouksessa 2007 Stora Enso ilmoitti keskeyttävänsä ostot
kyseisistä metsistä, ja edellyttävänsä Metsähallitukselta tarkkaa
alueiden ekologisen arvon selvitystä ennen puunhankinnan
jatkamista. Stora Enso aloitti kuitenkin ostot uudelleen alle
vuoden päästä lupauksesta, vaikka mitään tarkkoja selvityksiä
alueiden luontoarvoista ei ole julkistettu.
Metsähallitus on tehnyt alueista kartat, joissa osa metsistä
luokitellaan luonnontilaiseksi. Myös näitä luonnontilaiseksi
luokiteltuja ikimetsiä on tänä talvena hakattu, ja Stora Enso on
ostanut niistä puuta. Greenpeace löysi hakkuilta kaadettuna
1600-luvulla kasvunsa aloittaneita puita.
"Stora Enso väitti edellyttävänsä selvityksiä alueiden
luontoarvoista ennen hakkuiden jatkamista. Nyt yhtiö kuitenkin
ostaa puuta, vaikka Metsähallituskin on luokitellut osan
hakkuualueista luonnontilaiseksi. Mitä arvokkaampaa metsissä voisi
olla? Luonnontilaiset metsät ovat globaali harvinaisuus. Tämä
viimeistään osoittaa, että Stora Enson sitoutuminen vanhojen
metsien suojeluun on tyhjää puhetta", sanoo Greenpeacen
metsäkampanjavastaava Sini Harkki.
Suomen metsistä enää alle viisi prosenttia on luonnontilassa ja
koko Euroopan mittakaavassa luonnontilaiset metsät ovat vieläkin
harvinaisempia.
Luonnontilaisten metsien säilyttäminen ei uhkaa Stora Enson
puunhankintaa. Stora Enso käytti viime vuonna 38,2 miljoonaa
kuutiometriä puuta. Lapin puuston kasvusta 10,2 miljoonaa
kuutiometriä on puuntuotannossa ja vain 1,6 miljoonaa kuutiometriä
puuntuotannon ulkopuolella. Luonnonsuojelujärjestöjen suojeluun
ehdottamat metsät kattavat 30 000 ha eli noin 0,8 prosenttia Lapin
suojelualueiden ulkopuolisesta metsämaasta.
"Yli 300-vuotiaita luonnonmuistomerkkejä ei tarvitse hakata
kertakäyttötuotteisiin. Aarniometsät ovat luonnonarvoiltaan
korvaamattoman arvokkaita, mutta nyt niitä myydään alennusmyynnillä
sellun tuotantoon. Viimeisten luonnontilaisten metsien suojelu ei
Stora Enson tulokseen vaikuta eikä hävitä suomalaisia työpaikkoja.
Metsäteollisuuden ongelmat johtuvat markkinatilanteesta, ja Stora
Enso siirtää työpaikkoja pois Suomesta valuuttakurssimuutosten eikä
suojelun takia", Harkki sanoo.
Lisätietoja, karttoja ja kuvia
luonnonsuojelujärjestöjen rajaamista vanhoista metsistä
Metsä-Lapissa
Osakkeenomistajien Annina Käppi, Matti Liimatainen
ja Matti Ikonen esitys
Notes:
1) Greenpeace, Luonto-Liitto ja Suomen luonnonsuojeluliitto rajasivat vuonna 2006 kartoille kahdeksan erityisen laajaa ja luonnontilaista vanhan metsän aluetta Metsä-Lapista valtionmailta. Alueilla on noin 30 000 hehtaaria suojelematonta metsämaata ja tuhansia uhanalaisten lajien esiintymiä. Nämä metsät kattavat noin 0,8 prosenttia Lapin suojelualueiden ulkopuolisesta metsämaasta.