Ympäristömyrkkyjä kertyy Nevan valuma-alueella

Lehdistötiedote - syyskuu 18, 2008
Nevaan valuu vaarallisia ympäristömyrkkyjä, kertoo Greenpeacen tänään Pietarissa julkistama Russian Refuse -raportti. Raportissa on selvitetty elektroniikkatuotteiden valmistuksen, kierrätyksen ja hävityksen aiheuttamat myrkkypäästöt Pietarin alueella. Raporttia varten kerättiin 41 näytettä, jotka toimitettiin analysoitavaksi Exeterin yliopiston yhteydessä toimivaan Greenpeacen tieteelliseen yksikköön Englantiin.

Vodokanal, enough rake-offs from the Neva!

- Raportin tulokset ovat jälleen kerran osoittaneet, että Pietarin nykyinen jätevesien käsittely vaatii uudistamista, sanoo Dmitri Artamonov Greenpeacen Pietarin toimistosta.

Yrityksistä tulevien saastuneiden ja puhdistamattomien jätevesien ohjaaminen kaupungin jätevesijärjestelmään ei ratkaise ongelmaa, koska jätevesipuhdistamot eivät pysty poistamaan osaa vaarallisista ympäristömyrkyistä. Greenpeacen tutkimat, jätevesipuhdistamoista otetut näytteet paljastavat, että veteen jää muun muassa phtalaatteja ja fenoleita. Syyskuussa 2008 myös venäläinen laboratorio päätyi samoihin tuloksiin.

- Nämä vaaralliset myrkyt vain jatkavat matkaansa ja kertyvät jätevedenpuhdistamoista tulevaan veteen. Ne kertyvät myös lietteeseen ja saastuttavat sekä maaperää että ilmaa lietettä poltettaessa, Artamonov sanoo.

Lisää Greenpeacen kampanjasta Nevalla:

http://www.greenpeace.org/russia/en/press/releases/vodokanal-enough-rake-offs-fr

Other contacts:

Lisätietoja:
Dmitri Artamonov, Greenpeace, Pietarin toimisto, puhelin +7 962 695 6646 (englanniksi, venäjäksi)
Aleksei Kiselev, Greenpeace, kampanjoitsija, ympäristömyrkyt, puhelin +7 903 770 5786 (englanniksi, venäjäksi)
Juha Aromaa, Greenpeace, viestintäpäällikkö, puhelin (09) 6229 2210, 050 369 6202