Ilmalaiva on nyt siirretty pois Auroran kentältä. Alus on odottanut
keskiviikkoaamusta asti lentomahdollisuutta Helsingissä, mutta lento ei
siitä huolimatta onnistunut. Ilmalaiva lähtee tänään takaisin Saksaan.
- Hallitus valmistelee paraikaa uutta ilmasto- ja energiastrategiaa.
Keskusta ja Kokoomus yrittävät juntata strategiaan vähintään yhtä uutta
ydinvoimalaa, vaikka suomalaisten enemmistö vastustaa ajatusta.
Ydinvoiman lisärakentamisen oikeuttamiseksi hallitus on jättämässä
huomiotta sen omissa selvityksissä todetut mahdollisuudet
energiatehokkuuden parantamiseksi, ydinvoimavastaava Lauri Myllyvirta sanoo.
Matalaenergiarakentaminen, kotitalouksien ja palveluiden tehokkaammat
sähkölaitteet sekä teollisuuden moottorien tehostaminen voivat leikata
sähkön tarvetta Olkiluoto 3:n tuotannon verran vuoteen 2020 mennessä.
Jos Olkiluodon kolmosreaktoria ei olisi alettu rakentaa, Kioton
päästötavoitteiden saavuttaminen olisi helpompaa ja sähkön hinta
tulevina vuosina olisi alhaisempi. Uusiutuvat energialähteet ja
energiatehokkuus kasvaisivat nopeammin, mikä loisi pysyviä työpaikkoja.
Lisäksi 3000 tonnia korkea-aktiivista ydinjätettä ja noin 6 miljoonaa
tonnia uraanin louhinnassa syntyvää jätettä olisi jäänyt syntymättä. On
aika myöntää, että Olkiluoto 3:n rakentaminen on ollut virhe ja hylätä
hakemukset ydinvoiman lisärakentamisesta.
Ilmalaiva on Greenpeacen käytössä nyt ensimmäistä kertaa. Sen tarkoitus
on seurata Olkiluoto 3 -reaktoria rakentavaa Arevaa ympäri maailmaa ja
kertoa yhtiön laiminlyönneistä ja perättömistä lupauksista. Areva
kiertää kaupittelemassa ydinreaktoreitaan Euroopan lisäksi mm.
Arabimaissa, Brasiliassa, Kanadassa, Kiinassa, Etelä-Afrikassa,
Yhdysvalloissa ja Turkissa.
Greenpeacen aktivistit estävät Ranskassa viidettä päivää rakennustöiden
jatkamisen Flamanvillessä, johon rakennetaan samaa EPR-reaktoria kuin
Olkiluotoon. Ranskan viranomaiset keskeyttivät työt kuukaudeksi
toistuvien turvallisuusrikkeiden takia, mutta ovat nyt sallineet töiden
jatkamisen. Aktivistit ovat eilisaamuna estäneet kulun yritykseen, joka
tuottaa kaiken Flamanvillessä käytettävän sementin. Aiemmin aktivistit
estivät hiekan toimittamisen betonin raaka-aineeksi sulkemalla 60 tunnin
ajan tiet kolmelle hiekanottopaikalle, kunnes viranomaiset saivat
mielenosoittajat poistettua.
Greenpeacen yhteenveto Olkiluoto 3:sta annetuista perättömistä lupauksista
Kuvia ilmalaivasta
Kuvia ilmalaivasta (medialle)
Lisätietoa ja kuvia Ranskan mielenosoituksesta