Mielenosoituksella aktivistit vastustavat suunnitelmaa jopa 3-4 uuden ydinreaktorin rakentamisesta. Ydinvoimayhtiöt haluavat tuottaa sähköä vientiin ja jättää ydinjätteen Suomeen. Jos suunnitellut reaktorit rakennetaan, Suomesta tulee asukasta kohden maailman selvästi suurin ydinjätteen tuottaja. On väärin käyttää Posivan suunnittelemaa ydinjätehautaa oikeutuksena ydinvoiman lisäämiselle, sillä hankkeessa on ilmennyt yhä uusia, ratkaisemattomia ongelmia.
- Sekä ydinvoiman että fossiilisten polttoaineiden käyttö aiheuttaa kohtuutonta haittaa tuleville sukupolville. On mahdotonta taata, ettei äärimmäisen vaarallinen ydinjäte vuoda maan pinnalle ja vesistöihin. Ydinvoimayhtiöillä ei kuitenkaan ole mitään vastuuta siitä, mitä jätteelle tapahtuu haudan sulkemisen jälkeen. Suomen tulee hylätä ydinvoimahakemukset ja sitoutua vähintään 30 prosentin päästövähennyksiin vuoteen 2020 mennessä, kiteyttää ydinvoimavastaava Lauri Myllyvirta.
Ydinjätehaudan valmistelun aloittamisen jälkeen on noussut esiin uusia ongelmia, jotka kyseenalaistavat hankkeen mielekkyyden. Posivan suunnitelmissa ei huomioida, että Olkiluoto 3 ja nyt suunniteltavat uudet ydinvoimalat tuottaisivat jopa kaksi kertaa nykyisten voimaloiden jätettä radioaktiivisempaa ja helpommin leviävää superydinjätettä [1]. Jäte on tarkoitus pakata kuparikapseleihin, joiden Posiva on olettanut kestävän vähintään 100 000 vuotta, mutta uusien tutkimusten mukaan kupari voi syöpyä puhki jopa muutamassa vuosisadassa [2].
Kiertue Loviisasta Kemiin
Greenpeace aloittaa ydinjäterekalla kiertueen yhdeksälle paikkakunnalle kertoakseen ydinvoiman ongelmista ja todellisista energiaratkaisuista. Ydinjätteen vaarallisuuden havainnollistamiseksi kiertueella jaetaan makeisaskeja, joihin mahtuva ydinjätemäärä riittäisi saastuttamaan koko Päijänteen.
Suomen energiantarpeeseen voidaan vastata ilman ydinvoimaa tai muita ympäristölle tuhoisia energiamuotoja. Konsulttiyhtiö Gaia Groupin Greenpeacelle tekemä, toukokuussa julkistettu selvitys osoittaa, että Suomessa on mahdollista vähentää sähkön tarvetta energian tehokkaammalla käytöllä kahden ydinvoimalan verran vuoteen 2020 mennessä. Hallituksen omien selvitysten mukaan uusiutuvalla energialla voidaan tuottaa vähintään kahden ydinvoimalan verran lisää sähköä vuonna 2020.
Kiertueen aikataulu ja lisätietoa:
http://www.greenpeace.fi/ydinjatekiertue
Lue lisää ydinjätteen riskeistä
Kuvia mielenosoituksesta Flickr -sivuillamme