- Greenpeace on hyvin huolestunut kannoista, joita Suomen hallitus on ottanut biopolttoaineisiin, sanoo Greenpeacen ilmastovastaava Kaisa Kosonen.
Uusiutuvan energian 20 prosentin kokonaistavoitteen lisäksi komissio esittää liikennesektorille kymmenen prosentin alatavoitetta. Greenpeace kannattaa vahvasti 20 prosentin kokonaistavoitetta. Liikenteen alatavoitteen saavuttaminen ilman vakavia ekologisia ja sosiaalisia seurauksia on kuitenkin niin kyseenalaista, että kansalaisjärjestöt ja tutkijat ovat vaatineet alatavoitteesta luopumista. Tämä ei pienentäisi 20 prosentin kokonaistavoitetta, vaan helpottaisi sen saavutettavuutta, kun biomassat voitaisiin ohjata mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön sähkön ja lämmön tuotannossa.
- Euroopan parlamentti on esittänyt erittäin hyviä parannuksia biopolttoaineiden tavoitteeseen ja kestävän tuotannon kriteereihin. Saamiemme tietojen mukaan Suomi kuitenkin vastustaa parannuksia, koska ne rajaisivat pois turvedieselin ja heikentäisivät kysyntää Nesteen sademetsäpolttoaineelle. Kansallisten taloudellisten etujen ajaminen jyrää kestävän biopolttoainetuotannon edelle. Tätä emme voi hyväksyä, painottaa Kosonen.
EU:n Carbopeat ja Restorpeat -tutkimusprojektien mukaan hiilidioksidia voi vapautua jopa 30-kertainen määrä, mikäli fossiilisia polttoaineita korvataan palmuöljyllä.(1) Parlamentin teollisuusvaliokunnan mielestä tällaiset välilliset vaikutukset tulisi huomioida biopolttoaineiden päästötaseiden laskennassa – Suomen mielestä ei.
- Siinä missä parlamentti haluaa lisätä varovaisuusperiaatetta tiukentamalla biopolttoaineiden kriteerejä, Suomi haluaa leventää raameja, jotta Vapon turvediesel ja Neste Oilin palmuöljydiesel mahtuisivat määritelmien sisään. Tämä on vaarallista peliä maailman sademetsien ja ruuantuotantohaasteiden kustannuksella, Kosonen toteaa.
- Vaadimme, että Suomi tarkistaa kantansa ja tukee Euroopan parlamentin tekemiä parannuksia uusiutuvan energian direktiiviin. Jos suomalaiset tuotteet eivät mahdu kestävyysehtojen sisään, on syytä muuttaa tuotteita, ei kriteereitä, Kosonen muistuttaa.
Greenpeace kannattaa uusiutuvien energialähteiden kestävän käytön voimakasta edistämistä liikenteessä. Biokaasu ja uusiutuvilla energialähteillä tuotettu sähkö ovat hyviä, jo olemassa olevia esimerkkejä.
Greenpeacen avoin kirje ministeri Mauri Pekkariselle