Kaikki artikkelit
-
Ylivoimainen enemmistö suomalaisista ei halua kaivosta Viiankiaavalle – puolueet silti empivät
Suomen Kuvalehti teki laajan jutun Viiankiaavasta ja eduskuntapuolueiden kannoista suojelualueelle kaavailtuun kaivokseen. Puolueilla ei ole selkeää näkemystä Natura-suojelusta poikkeamiseen tai soidensuojelulain muuttamiseen, vaikka ylivoimainen enemmistö suomalaisista vastustaa kaivoksia.
-
Pöllöt ja vanhat metsät ovat sidoksissa toisiinsa – Tutustu viiteen pohjoismaiseen pöllöön
Pöllö esiintyy lastenlauluissa ja satukirjoissa – usein suurena viisauden lähteenä ja metsän neuvonantajana. Mutta millaisia ne ovat oikeasti ja mitä Greenpeace tekee niiden hyväksi?
-
Viiankiaapaa ei voi korvata – Sakatti Miningin kompensaatiosuunnitelmille rukkasia viranomaisilta
Viiankiaapa on kaksinkertaisesti suojeltu harvinainen aapasuo. Kaivosyhtiö esittää, että kaivoshankkeen haitat suolle voisi korvata suojelemalla luontoa muualla. Meidän mielestämme ei voi.
-
Metsähallitus jätti Ylläksen ikimetsiä suojelun ulkopuolelle mökkitonttien takia
Metsähallitus myöntää, että mökkitonttien alle jää Ylläksellä Orpon hallituksen tiukat suojelukriteerit täyttäviä ikimetsiä. Maa- ja metsätalousministeriö rajasi salassa suojelun ulkopuolelle valtion vanhat metsät, joihin suunnitellaan rakentamista.
-
Tuhannet marssivat Viiankiaavan suojelualueen puolesta eri puolilla Suomea – ”Hallituksen on asetettava luonto kaivosyhtiöiden edun edelle”.
Pelastetaan Viiankiaapa -mielenosoitukset keräsivät lauantaina 26. syyskuuta väkeä useille paikkakunnille puolustamaan kansainvälisesti arvokasta Viiankiaavan luonnonsuojelualuetta.
-
Pelastetaan Viiankiaapa – Tule mielenosoitukseen lauantaina 26.9.
Mielenosoitukset Viiankiaavan puolesta lauantaina 26.9. eri puolella Suomea. Katso tarkemmat, päivittyvät tiedot ja tule mukaan!
-
Viiankiaapaa ei voi korvata – uhrataanko pohjoisen suoluonnon aarre kaivostoiminnalle?
Sodankylän Viiankiaapa on Euroopan mittakaavassa ainutlaatuinen, luonnontilainen aapasuokokonaisuus. Alue on tuplasti suojeltu, mutta silti kaivosyhtiö tahtoo kaivaa metalleja sen alta.
-
Luonto toipumaan
Suomen metsiä on käytetty suruttomasti metsäteollisuuden hyväksi. Nyt ollaan tilanteessa, jossa luonnonmetsiä on menetetty aivan liian paljon. Ne on ehdottomasti suojeltava, mutta se ei riitä.
-
Miksi mökkijärvi tummuu ja liejuuntuu?
Moni suomalainen tietää miltä tuntuu, kun omaan mökkijärveen ei enää tee mieli mennä uimaan. Vesi on samentunutta ja järven pohjassa on sitkeää limaa. Mikä aiheuttaa vesien pilaantumista, ja mitä yksittäinen…
-
Lukujen takana: ihmiset, jotka muuttivat lahjoitukset ympäristöteoiksi vuonna 2025
Miten ja mihin lahjoitukset käytetään? Kaavio näyttää varojen jakautumisen Greenpeacen eri ohjelma-alueille vuonna 2025, mutta asiantuntijamme, aktivistimme ja vapaaehtoisemme herättävät ne eloon. Heidän työnsä – ja kymmenien tuhansien…









