Greenpeace on paikalla Hämeenlinnan Evolla vaatimassa Metsähallituksen hakkuiden lopettamista. Hakkuut tapahtuvat alueella, jolle ympäristöministeriö on esittänyt maailman ensimmäisen tiedekansallispuiston perustamista. Metsät on säästettävä hakkuilta ja kansallispuistoa valmistelevalle työryhmälle on annettava työrauha.

Metsähallitus hakkaa tänä talvena viidessä eri kohteessa Evon retkeilyalueella. Yksi hakkuista tapahtuu suojelumetsässä, ja sillä on luonnontilaa palauttava, ennallistava tarkoitus, joka on hyväksyttävää, mutta muut nyt aloitetuista hakkuista ovat tavallista talousmetsien hoitoa. Niiden tarkoitus on puuntuotannollinen, vaikka puuntuotanto Evolla on kansallispuiston myötä tulossa tiensä päähän.

“Taloushakkuut eivät kuulu tulevaan kansallispuistoon. Kansallispuistoissa ei metsätalous ole sallittua, joten miksi näitä metsiä ei jätetä kasvamaan osaksi tulevan kansallispuiston monimuotoisuuden ja tutkimuksen kannalta arvokasta metsäluontoa?”, kommentoi Evolla paikalla oleva Tommi Karjalainen.

Osa hakkuista heikentää suojeluarvoja välittömästi. Esimerkiksi Ränskälänojan ja Kiukaankiven metsissä on paikoin huomattavan järeää kuusta ja siellä täällä lahopuuta, tikkojen hakkaamia kuolevia puita, pökkelöitä ja muutama maapuukin. Metsien silppuaminen hakkuin ja harvennuksin ei auta myöskään retkeilykäyttöä. Se tuottaa ajouria ja hakkuutähteitä, sekä yksitoikkoisia talousmetsämaisemaa. Hakkuita ollaan ulottamassa myös Ilves- retkeilyreitin varteen.

“Ihmettelemme miksi maa- ja metsätalousministeriö ei puutu hakkuiden jatkamiseen Evolla. Kansallispuistoa valmisteleva työryhmä ja Evon luonto ansaitsevat työrauhan. Metsähallitus on ilmoittanut, ettei näiden hakkuiden jälkeen jatka hakkuita alueella. Sopii kysyä, miksi nämä hakkuut oli kuitenkin tehtävä?”, toteaa Greenpeacen metsäasiantuntija Matti Liimatainen.

Lisätiedot

Matti Liimatainen
Metsäasiantuntija, Greenpeace Norden, puhelin 0400 346 329 (paikalla Evolla)

Juha Aromaa
Viestintäpäällikkö, Greenpeace Norden, puhelin 050 369 6202

Suomen metsät

Luontokato uhkaa metsiämme. Pysäytämme luontokadon vain suojelemalla riittävästi metsiä ympäri Suomen. On siis tehtävä valinta: elävät metsät vai luontokato?

Tule mukaan