Metsähallitus, Greenpeace ja Suomen luonnonsuojeluliitto käynnistivät marraskuussa 2019 sovitteluprosessin Kainuun valtionmaiden metsäkiistojen ratkaisemiseksi. Prosessin tavoitteena on ollut kasvattaa yhteisymmärrystä biologisen monimuotoisuuden kannalta arvokkaista alueista ja turvata monimuotoisuuden säilyminen suojelun tasoa lisäämällä sekä kehittämällä metsien käsittelytapoja.

Metsämaisemaa Vienan reitillä. Metsä on vanhaa ja siinä on paljon lahopuuta.
Vienan reitin maisemia.

Metsähallituksen ja järjestöjen keskusteluissa on etsitty myös ratkaisuja järjestöjen esittämiin arvokkaisiin metsäkohteisiin muualla Suomessa. Prosessin yhteydessä on esimerkiksi saavutettu yhteisymmärrys Suomussalmella sijaitsevan Vienan reitin läheisyyden metsien käsittelystä. Vienan reitti on vanha Kainuun ja Vienan Karjalan välinen kulkureitti, jota tiedetään muun muassa Elias Lönnrotin käyttäneen runonkeruumatkoillaan. Reitin ympäristön metsien käsittely on herättänyt keskustelua vuosien ajan. Vienan reitin osalta neuvotteluissa on ollut aktiivisesti mukana myös Vienan reitti ry.

Vuosien 2019 – 2021 aikana pidettiin 14 tapaamista valtakunnallisella yhteistyöryhmällä ja yli 20 alueellista tapaamista. Lisäksi kohteisiin tutustuttiin useilla yhteisillä maastokäynneillä. Yhteensä tarkastelussa on ollut yli 900 kohdetta, joiden yhteispinta-ala on 6725 ha. Noin kolmannes tarkastelun piirissä olevasta pinta-alasta on yhdessä päätetty ottaa tarkempaan tarkasteluun. Näillä kohteilla tehdään vielä tarkempia selvityksiä ennen lopullisia päätöksiä. Tapaamisissa vetäjänä on toiminut neutraali ulkopuolinen taho, ympäristö- ja luonnonvarakiistojen neuvottelevaan ratkaisuun erikoistunut Akordi Oy.

”Keskustelu yksittäisistä kohteista on edennyt rakentavassa hengessä ja ratkaisu Vienan reitin osalta on tästä hyvä esimerkki, mutta kokonaistavoitteiden saavuttaminen, erityisesti suojelutason nostaminen vaatii vielä paljon lisätyötä. Prosessin saattaminen loppuun on tärkeää, jotta voidaan varmistaa luonnon monimuotoisuuden säilyminen valtion mailla ja samaan aikaan luoda uudenlaista toimintamallia metsien käsittelyyn”, Greenpeace Suomen maajohtaja Hanna Paulomäki ja Suomen Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Harri Hölttä toteavat.

Prosessin aikana on havaittu, että Metsähallituksen alue-ekologisessa verkostossa on tarkentamista ja tätä työtä tullaankin edelleen jatkamaan. Lisäksi Metsähallitus tulee panostamaan henkilöstönsä koulutukseen luontokohteiden tunnistamisessa.

 ”Keskitymme etenkin korpikohteiden parempaan tunnistamiseen sekä myös lajisto-osaamiseen. Käymme myös läpi ohjeidemme päivitystarpeen”, toimitusjohtaja Jussi Kumpula Metsähallitus Metsätalous Oy:stä toteaa.

Prosessin aikana ovat syntyneet hyvät keskusteluyhteydet ja kuluvana vuonna yhteistyö tulee jatkumaan tiiviinä. Tavoitteena on yhä laajempi yhteisymmärrys valtion maiden monimuotoisuuden kannalta arvokkaista kohteista. 

Lisätietoja:
Metsähallitus Metsätalous Oy, toimitusjohtaja Jussi Kumpula, puhelin 040 038 8614
Suomen luonnonsuojeluliitto, tuheenjohtaja Harri Hölttä, puhelin 040 722 9224
Greenpeace Norden, maajohtaja Hanna Paulomäki, puhelin 040 701 8933