Pelastetaan Viiankiaapa -mielenosoitukset kokoontuvat eri puolilla Suomea lauantaina 26. syyskuuta. Mielenosoituksissa vaaditaan eduskuntaa torjumaan Sakatti Miningin kaivoshanke ja hallitusta olemaan myöntämättä Sakatille poikkeusta Natura 2000 -suojelusta.
Kaivoshanke uhkaa Viiankiaavan kansainvälisesti arvokasta luonnonsuojelualuetta Sodankylässä. Mielenosoituksia järjestetään Helsingissä, Turussa, Tampereella, Joensuussa, Kuopiossa, Vaasassa, Oulussa ja Rovaniemellä. Niistä odotetaan syksyn merkittävintä kannanottoa suomalaisen luonnonsuojelun puolesta.

”Viiankiaapa on ainutlaatuinen, kaksinkertaisesti suojeltu luontokohde, jonka koskemattomuutta ei saa vaarantaa kaivostoiminnalla. Suojelun purkaminen kaivoksen tieltä olisi erittäin vaarallinen ennakkotapaus, joka uhkaisi avata portteja suojelun purkamiselle myös muualla. Me vaadimme hallitukselta ja eduskunnalta selkeää linjausta luonnonsuojelun sitovuuden ja ainutkertaisen luontomme puolesta”, sanoo Greenpeacen maajohtaja Touko Sipiläinen.

Sodankylässä sijaitseva Viiankiaapa on yksi Suomen arvokkaimmista aapasuoalueista, jonka merkittävyydestä kertoo, että se on suojeltu sekä EU:n Natura 2000 -verkostossa että Suomen soidensuojelulaissa. Alue tunnetaan muun muassa äärimmäisen uhanalaisen suokukon, maailmanlaajuisesti vaarantuneen jänkäsirriäisen ja lukuisien muiden lintujen pesimäpaikkana, ja sieltä on löydetty useita uhanalaisten suolajien esiintymiä.

Sakatti Mining suunnittelee suojelualueelle monimetallikaivosta, jonka rakentaminen ja toiminta vaarantaisivat alueen herkän ekosysteemin, vedenkierron ja ainutlaatuisen lajiston. Esimerkiksi Metsähallitus ja Lapin ELY-keskus ovat lausuneet, että toteutuessaan kaivos voisi heikentää Viiankiaavan ainutlaatuisia luontoarvoja merkittävästi.

Kansainväliset kaivosyhtiöt ovat hakeneet lupaa malminetsintään yhteensä viidellätoista luonnonsuojelualueella, joten Viiankiaavan suojelusta poikkeaminen avaisi tietä kaivostoiminnalle myös näillä suojelualueilla.

“Luonnonsuojelualueet on perustettu turvaamaan kaikkein arvokkainta luontoamme, ei odottamaan uutta teollista toimintaa. 79 prosenttia suomalaisista vastustaa kaivosten perustamista luonnonsuojelualueille. Tämän pitäisi näkyä myös kaivoksia koskevassa päätöksenteossa”, Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Hanna Halmeenpää kommentoi.

Pelastetaan Viiankiaapa -mielenosoitukset kutsuvat koolle muun muassa seuraavat järjestöt ja yhteisöt: Suomen luonnonsuojeluliitto, Greenpeace, SLL:n Lapin piiri, WWF Suomi, Luontoliitto, Kaivoskriittinen kansanliike ja BirdLife Suomi.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt vaatimuksiin ja Viiankiaapaan liittyen:

Touko Sipiläinen, maajohtaja, Greenpeace Suomi, 044 239 4404, [email protected]

Hanna Aho, johtava asiantuntija, Suomen Luonnonsuojeluliitto, 040 628 9495, [email protected]

Sisli Piisilä, toiminnanjohtaja, Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin piiri, 040 823 2443, [email protected]

Aki Arkiomaa, toiminnanjohtaja, BirdLife Suomi,  010 406 6207, [email protected]

Raija-Leena Ojanen, oikeudellinen neuvonantaja, WWF Suomi, [email protected], 050 599 0232

Reija Mikkola, metsävastaava; Luontoliitto, [email protected], +35845 1179 610 

Marianne Juntunen, koordinaattori, [email protected], Kaivoskriittinen kansanliike. 

Mielenosoitusten aikataulut ja paikalliset yhteyshenkilöt medialle:

HELSINKI: klo 13 Rautatientorilta marssi Eduskuntatalolle, jossa mielenosoitus päättyy klo 15.
Olli Tiainen, Greenpeace, +358 40 164 8606, [email protected]

ROVANIEMI: klo 11 kaupunginkirjaston pääkirjastolta marssi Lordinaukiolle. Päättyy klo 13.
Sisli Piisilä, toiminnanjohtaja, Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin piiri, 040 823 2443, [email protected]

TAMPERE: klo 13 Sorinaukiolta Hämeensiltaa Keskustorille, mielenosoitus päättyy klo 15.
Elo Vanhanen, 040 375 9640, [email protected]

TURKU: klo 13 kokoontuminen Vähätorilla.
Elina Multaharju Luontoliiton Varsinais-Suomen piiristä, 040 525 0444, [email protected]

JOENSUU: klo 13.30 – 15.30. Lähtö Joensuun Torilta.
Gopika Biju, 044 954 0691, [email protected]

KUOPIO: klo 13 Valkeisenkadulta, Kuopion kaupunginteatterin kohdalta, marssi Kuopion torille, jossa mielenosoitus päättyy klo 15.
Manu Nykänen, 045 787 16440, [email protected]

OULU: klo 13 keskustakirjasto Saaren edestä (Kaarlenväylä 2) marssi Kauppurienaukiolle, jossa mielenosoitus päättyy klo 15.
Irene Mustonen p. 040 529 5839, [email protected]

VAASA: klo 13 kokoontuminen Vaasan kävelykadun aukiolla.
Vaasan ympäristöseura: [email protected]