Shell haluaa estää mielenosoitukset öljynporauslautoillaan Pohjanmerellä. Greenpeace on osoittanut mieltään Shelliä vastaan, sillä yhtiö aikoo jättää 11 000 tonnia öljyä mereen vastoin kansainvälisiä sopimuksia.

“Shellin pyrkimys on absurdi. Rauhanomaiset mielenosoitukset ovat osa perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia, ja juuri nyt miljoonat ihmiset ympäri maailmaa osoittavat mieltään fossiilisten polttoaineiden käyttöä vastaan. Shellin pyrkimys kieltää mielenosoitukset kertoo oikeastaan vain siitä, että ilmastoliike on voitolla”, sanoo Greenpeacen kampanjapäällikkö Jehki Härkönen.

Shellin kanne on vastaus Greenpeacen lokakuiseen mielenilmaukseen, jolloin viisi aktivistia kiipesivät osoittamaan mieltään yhtiön kahdelle öljynporauslautalle Pohjanmerellä. Kyseessä oli rauhanomainen mielenilmaus Shelliä vastaan, joka aikoo jättää mereen vanhoja öljynporauslauttojen osia sekä 11 000 tonnia öljyä.

Shellin toiminta Pohjanmerellä on kansainvälisten ympäristösopimusten vastaista. Öljynporausrakennelmien ja -lauttojen jättäminen Pohjanmereen kiellettiin vuonna 1998 solmitussa Koillis-Atlantin mertensuojelusopimuksessa, eli OSPAR-yleissopimuksessa. Sen allekirjoittivat kaikki sopimuksen jäsenvaltiot, muun muassa Suomi. Shell on hakenut Britannian hallitukselta sopimuksen vastaista poikkeuslupaa, jotta yritys voisi jättää öljyn mereen.

“Greenpeace on yhdessä muiden kansalaisjärjestöjen ja valtioiden kanssa vastustanut Shellin suunnitelmia jättää öljyjätteensä Pohjanmereen. Kun pelkkä keskusteleminen ei riitä, on jokaisen perusoikeus vaatia ympäristölle haitallisia yrityksiä julkisesti vastuuseen”, toteaa Greenpeace Internationalin asianajaja Michelle Jonker-Argueta.

Greenpeace International sekä Hollannin Greenpeace puolustavat oikeuttaan osoittaa mieltään tämän viikon torstaina 28. marraskuuta, kun kannetta käsitellään Skotlannin oikeudessa.

Kuvia ja videoita aiheesta täällä.

Lisätiedot ja haastattelut:

Jehki Härkönen, kampanjapäällikkö
040 197 2620
jehki.harkonen@greenpeace.org

Mari Vaara, tiedottaja
041 460 9873
mari.vaara@greenpeace.org