Koronaepidemia on mullistanut arjen ja talouden. Kriisiin ei tule kuitenkaan vastata kiihdyttämällä ilmastokriisiä. Allekirjoita vetoomus ja rakennetaan Suomesta reilu ja kestävä yhteiskunta.

Tule mukaan!

Koronakriisin vuoksi moni ala on kohdannut ennenäkemättömiä vaikeuksia ja taloutta pyritään nyt elvyttämään erilaisin tukitoimin. Hallitus on jo onneksi linjannut, että koronakriisin jälkeinen talouselvytys tehdään niin, että samalla ratkaistaan ilmastokriisiä. Yhtä tärkeää kuin se, että pohdimme, mitä aloja ja miten paljon tuemme, on tehdä valintoja siitä, mitä emme enää tue.

Valtiovarainministeriö arvioi, että meillä syydetään yhä vuositasolla peräti 3,6 miljardia euroa ympäristölle haitallisiin tukiin, joten tässä on hyvä lista, mistä aloittaa. Listasimmekin tähän esimerkiksi kolme ympäristölle ja ilmastolle haitallista rahareikää, jotka tukkimalla voimme sekä edistää ilmasto- ja monimuotoisuustavoitteita, että vahvistaa hyvinvointivaltiota.

1) Turpeen alennettu verokanta (196 miljoonaa euroa)

Tänä vuonna turpeen polttamista tuetaan arviolta 196 miljoonan euron edestä. Turpeesta ei makseta lainkaan hiilidioksidipäästöihin perustuvaa veroa kuten fossiilisista polttoaineista, vaikka ilmastovaikutuksiltaan turpeen polttaminen on jopa kivihiiltä pahempi vaihtoehto. Samalla turvetuotanto heikentää suoluonnon tilaa – suoluontotyypeistä yli 70% on uhanalaisia tai silmälläpidettäviä.

Suomen energiantarpeesta turvetta polttamalla tyydytetään vain pieni osa. Päästöissä turpeenpoltto sen sijaan on iso tekijä.  Esimerkiksi viime vuonna kaukolämmöstä 14%  ja sähköstä vain 3% tuotettiin turpeella. Samaan aikaan kaikista Suomen ilmastopäästöistä turpeenpolton ja turvetuotantoalojen osuus on kuitenkin peräti 15%

Lähes kahdensadan miljoonan verotuki energiamuodolle, joka vastaa päästöiltään koko Suomen ajoneuvo- ja rekkaliikennettä, ja tuhoaa suomalaista luontoa.
Ei jatkoon. Turpeen verotuesta luopumalla vauhditetaan muutosta kohti kestävämpiä lämmön tuotantotapoja ja leikataan iso siivu Suomen ilmastopäästöistä.

Turpeen polttamista tuetaan lähes 200 miljoonalla eurolla vuodessa.

2) Päästökauppakompensaatio (75 miljoonaa euroa)

Saastuttaja maksaa on hyvä periaate, joka myös teollisuuden puolella usein ymmärretään. Valitettavasti samaan aikaan teollisuudelle maksetaan tämän periaatteen vastaisia tukia. Näistä yksi esimerkki on niin sanottu päästökauppakompensaatio (päästökaupan epäsuorien kustannusten kompensaatiojärjestelmä), joka on synnystään asti ollut äärimmäisen kiistanalainen tuki. 

 Tuen tarkoituksena on korvata teollisuudelle päästöoikeuksien hinnan kasvun myötä tapahtuva sähkön hinnan kasvu. Tukea on kuitenkin alusta asti kritisoitu siitä, että se toimii vastoin saastuttaja maksaa -periaatetta ja edistää energian tuhlaamista. Niin Sitran kuin VATT:n mukaan se vääristää kilpailua. VATT:n Marita Laukkasen mukaan päästökauppakompensaatio on vain tulonsiirto “veronmaksajilta teollisuuden omistajille”.

Laukkasen ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimusjohtajana toimineen Mika Malirannan valtioneuvostolle tekemän selvityksen mukaan päästökauppakompensaatio ei edes toimi keinona siihen, mitä varten se on luotu: “päästökauppakompensaatiolla ei ole vaikutusta yritysten lyhyen aikavälin kustannuskilpailukykyyn eikä tuotannon optimointiin eri maissa sijaitsevien olemassaolevien tuotantolaitosten välillä.” (s. 87). 

75 miljoonaa euroa tukeen, joka kannustaa energian tuhlaamiseen, on suora tulonsiirto veronmaksajilta suurteollisuuden omistajille, ja jolla ei tutkimusnäytön perusteella ole mitään merkitystä teollisuudelle. Järjetöntä.

3) Kemera-tuki (50 miljoonaa euroa)

Kemera on lyhenne kestävän metsärahoituksen laista. Kestävyyden kanssa tällä tuella ei kuitenkaan ole juuri tekemistä. Tukea käytetään lisäämään puuntuotantoa. Se on suora tulonsiirto metsänomistajille kannattavaan liiketoimintaan. Viime vuosikymmenen aikana tuki on ollut keskimäärin 50 miljoonaa euroa vuodessa ja tänäkin vuonna summa on samaa luokkaa.

Kemera-tuen avulla esimerkiksi avataan uudelleen suometsien ojia. Tämä on erittäin haitallista, niin ilmastolle, vesistöille kuin luonnon monimuotoisuudelle. Silti tätä prosessia tuetaan edelleen vuosittain miljoonilla. Viimeisen vuosikymmenen aikana tulonsiirto yhteiskunnalta metsänomistajille on mahdollistanut sen, että vanhoja umpeutuneita ojia on avattu lähes 80 000 kilometriä ja tänä vuonna on tarkoitus avata vielä reilut 5000 kilometriä lisää. Kymmenillä tukimiljoonilla on siis kaivettu ojia yli kaksi kertaa maapallon ympärysmitan verran ja samalla on entisestään pahennettu ilmastokriisiä, tuhottu suoluontoa ja pilattu järviä.

Ojituksen lisäksi Kemera-tukia käytetään myös metsäteiden rakentamiseen ja vanhojen teiden kunnostamiseen. Uusia metsäautoteitä rakentamalla aiheutetaan metsäkatoa ja vanhojenkin metsäautoteiden kunnostukseen käytettävät rahat voisi käyttää järkevämminkin, esimerkiksi ohjaamalla ne suoraan luonnonsuojeluun tai ojitusten aiheuttamien vesistöhaittojen korjaamiseen.

Turhat ja haitalliset koronakriisin tuet – ei jatkoon!

Nämä kolme turhaa ja haitallista tukea ovat vain pintaraapaisu kaikkiin niihin ilmastokriisiä ja sukupuuttoaaltoa kiihdyttäviin toimiin, joita verovaroillamme yhä tuetaan.

Koronakriisistä selvitään kyllä. Samalla meidän on korjattava mekanismeja, jotka parhaillaan ajavat meitä kohti uusia kriisejä. Vaaditaan kestävämpää ja reilumpaa Suomea, joka rakennetaan ihmisten ja ympäristön hyvinvointi edellä.

P.S. Mistä rahat -kysymyksen kannalta olennaista on myös vuotavan veropohjan paikkaaminen!

Olli Tiainen, ilmasto- ja energia-asiantuntija