Keväällä 2019 Suomessa käytiin ilmastovaalit. Nyt “ilmastohallituksen” nelivuotiskaudesta puolet on jo takana. Missä mennään?

Entä järisevätkö mannerlaatat, kun Yhdysvallat torstaina tekee paluun suurten talouksien ilmastohuippukokouksessa?

Millaisen siirron tekee sitä ennen Euroopan komissio, kestävän rahoituksen kriteereillään?

Käsillä on ilmastopolitiikan superviikko.

Jos välillä tuntuu, että ilmastorintamalla ei tapahdu juuri mitään, niin nyt tapahtuu. Aloitetaan Suomesta.

Mitä ”ilmastohallitus” on saanut aikaan ja mihin se riittää? 

Huomenna ja ylihuomenna hallitus kokoontuu kehysriiheen linjaamaan, miten taloutta ja työllisyyttä lähivuosina hoidetaan. Samalla se arvioi hallitusohjelmansa toteutumista nyt, kun puolet hallituskaudesta on jo takana.

Varsinaisia uusia isoja ilmastopäätöksiä ei ole odotettavissa, mutta kylläkin taas yksi erä siitä, miten turpeen käytön alasajoa hallitaan. Aiemmin keskusta on vastustanut kansallisia toimia turpeen käytön hallituksi alasajamiseksi, ja halunnut jättää ohjauksen päästökaupan varaan. Nyt, kun päästökauppa sitten puskee alaa nopeaan pudotukseen, on keskustalla kiire löytää kansalliset keinot hallittuun alasajoon. 

Ministeri Lintilän (kesk) asettama turvetyöryhmä haluaisi jakaa tukia kaikkeen mahdolliseen alan tekohengittämiseksi, kun taas vihreät haluavat kohdistaa reilun siirtymän tuet niin, että siirtymä kestävään todella tapahtuu, eikä turpeen polttoa tai muuta haitallista käyttöä tarpeettomasti pitkitetä. Epäselvää on, mitä demarit haluavat.

Turvelinjausten lisäksi odotettavissa on, että hallitus päivittää arvionsa siitä, missä hiilineutraali 2035 -tavoitteen toteutuksen suhteen mennään ja mitä lisätoimia tarvitaan.

Ympäristöministeriön hiljattain KAISU-työpajassa esittämien ennakkoarvioiden pohjalta veikkaan, arvio voi yllättää monet positiivisuudellaan: vaikka monet hallituksen toimista ovat yhä valmisteluvaiheessa, on päätöksiäkin tehty – kuten energiaverouudistus ja monet budjettipäätökset. Samalla maailma ympärillä on muuttunut suotuisaan suuntaan, mikä parantaa perusennusteita ja kaventaa toimenpidekuilua: liikenne sähköistyy odotettua nopeammin, EU:n vahvemmat ilmastotavoitteet nostavat saastuttamisen hintaa, tuulivoiman voittokulku jatkuu ja luo valoisia näkymiä toimialojen sähköistämiseen jne.

Yhtäältä voikin ajatella, että osa toimenpidekuilun kaventumisesta on ‘ansiotonta’, eli hallituksesta riippumatonta. Toisaalta olennaisempaa on, että hallitus veikkasi vahvoine ilmastotavoitteineen oikeaa hevosta: maailma ympärillä muuttuu nyt suuntaan, jota hallitusohjelma ennakoi, ja hyvä niin!

Ilmastovaalien lähtölaukauksena toimi lokakuun 2018 ilmastomarssi. Kuvassa puolueiden edustajat linjaavat puolueidensa kantoja avainkysymyksiin.

Oma arvioni näin kahden vuoden jälkeen on, että emme marssineet turhaan. Vaikka “ilmastohallituksen” ensimmäiset kaksi vuotta ovat olleet yhtä turbulenssia – EU-puheenjohtajuudesta hallituskriiseihin ja korona-härdelliin – on ilmastotavoitteista pidetty kiinni.

Toimenpiteitä on vatvottu ja siirretty, mikä turhauttaa. Toisaalta on osattu osallistaa toimialoja niin, että Suomen hiilineutraliuus 2035 -tavoite ei ole pelkkä tämän hallituksen tavoite, vaan jo laajasti sisäistetty ja tuettu Suomen uusi tavoite.

Vähäpätöistä ei ole sekään, että EU:n kautta saatavista elvytysrahoista puolet ohjataan ilmastotoimiin, mikä on selkeästi isompi osuus, kuin jäsenmaiden kesken sovittu 37 prosentin minimitaso. Tämä antaa vahvan sysäyksen päästövähennysten käytännön toteutukseen.

Samalla on selvää, että hallituksen varsinainen ilmastojohtajuus on ollut hakusessa. Pääministeripuolue ei asiassa juuri ole profiloitunut, vaan on jättänyt väännöt vaikeista asioista keskustan ja vihreiden välisiksi. Siellä, missä johtajuutta on ensin näytetty, kuten laatimalla ilmastolinjaukset omistajaohjaukselle, on se myöhemmin unohdettu, ignooraamalla omat linjaukset. Keskusta puolestaan on jopa keulinut sillä, miten se on saanut estettyä hallituksen ilmastotoimia.

Tämä on Suomelle hukattu mahdollisuus. Suoraselkäinen ilmastojohtajuus poistaisi kuntien, yritysten ja sijoittajien päätöksenteolta epävarmuuksia. Samalla se vahvistaisi kiinnostusta suomalaista osaamista ja ratkaisuja kohtaan ja avaisi ovia, jotka muutoin pysyvät pieniltä mailta kiinni. Tanska on tästä mainio esimerkki. Hallituksen olisi korkea aika korjata ryhtiään ja huolehtia, että marraskuun YK:n ilmastokokoukseen (COP26) mennessä Suomella on esitellä kansainvälistä huomiota herättäneen ilmastotavoitteensa tueksi myös näytöt, jotka vakuuttavat. Näitä ovat esimerkiksi vahva ilmastolaki, liikenteen päästöjen puolittamiseen riittävät toimet sekä keinot, joilla varmistetaan, että siirtymä irti turpeesta on paitsi reilu myös kestävä, eli nojaa vahvasti polttoon perustumattomaan lämpöön.

Yksi asia, joka jatkuvasti hiertää hallituksen välejä ja parhaillaankin syö Suomen uskottavuutta ilmastojohtajana, on metsäteollisuuden erityiskohtelu. Hallitus korostaa tiedeperusteista päätöksentekoa ja vannoo ilmasto- ja biodiversiteettitavoitteiden nimiin, mutta poikkeuksia tehdään lähes aina, kun ne asettaisivat rajoitteita Suomen metsäteollisuuden lyhyen tähtäimen eduille. Mistä päästäänkin seuraavaan teemaan.

Onnistuvatko Suomi ja Ruotsi vesittämään kestävien investointien kriteerit?

Euroopan komission on määrä julkistaa pitkään odotettu säädöksensä kestävän rahoituksen teknisistä kriteereistä huomenna keskiviikkona. Päätös on osa kokonaisuutta, jolla Euroopan rahoitusjärjestelmää ja yksityistä rahoitusta pyritään suuntaamaan EU:n ilmastotavoitteiden toimeenpanoon.

Kriteereiden valmistelun tueksi komissio on nimennyt 67-jäsenisen asiantuntijatyöryhmän, joista yhdeksän uhkasi hiljattain jättää ryhmän, mikäli komission luonnostelemat, tieteenvastaiset kriteerit fossiilikaasun, bioenergian ja metsätalouden osalta eivät olennaisesti paranisi.

Tuoreimpien tietojen mukaan komissio olisi lykkäämässä päätöksiään fossiilikaasun ja ydinvoiman osalta. Sen sijaan bioenergian ja metsätalouden vesitetyt kriteerit pysyisivät mukana. Vesityksen takana ovat erityisesti Suomi ja Ruotsi, joita europarlamentin ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Pascal Canfin syytti eilen harvinaisen suorasanaisesti. “Hienosti tehty”, kommentoi Canfin kitkerästi Suomen ja Ruotsin roolia, vedoten samalla komissioon, ettei se taipuisi Suomen ja Ruotsin painostuksen alla.

Ympäristöjärjestöjen avoin kirje komissiolle tiivistää, missä ongelma piilee:

Myös tämä Global Capital’n juttu taustoittaa hyvin, mikä metsätalouden ja bioenergian kriteereissä mättää.

Jos kriteerit jäävät heikoiksi, on parlamentin syytä jättää asetus hyväksymättä ja lähettää komissio takaisin hommiin.

Tuplaako USA ilmastotavoitteensa? Nähdäänkö uusia avauksia muilta?

Torstaina käynnistyy sitten Yhdysvaltojen koollekutsuma virtuaalinen ilmastohuippukokous, johon presidentti Biden on kutsunut maailman suurimpien talouksien johtajat sekä rajoitetun joukon muita pääministereitä, kuten Tanskan (!) sekä rahoituskysymyksissä keskeisen Norjan pääministerit.

Kokouksessa Yhdysvallat tekee näyttävän paluun kansainväliselle ilmastokriisin ratkomisen areenalle. Presidentti Biden aikoo julkistaa Yhdysvaltojen ilmastotavoitteen vuodelle 2030, jonka ennakoidaan lähes tuplaavan Obaman asettaman tavoitteen (joka tosin oli vuodelle 2025).

Bidenin hallinto on pohjustanut kokousta kahdenvälisillä tapaamisilla avainmaiden kanssa, kannustaakseen myös muita johtajia ilmoittamaan uusia ilmastotavoitteita ja -toimia – jos nyt ei vielä tässä kokouksessa niin viimeistään COP26 -kokouksessa marraskuussa.

Kanadan ja Japanin odotetaankin julkistavan uudet ilmastotavoitteet. Korea ja Kiina ilmoittanevat uusista toimista tietyille sektoreille. Mitä ilmoitettavaa sitten on esimerkiksi Intialla, Australialla, Indonesialla ja Brasilialla jää nähtäväksi, mutta odotukset eivät näiden suhteen ole korkealla. Sitä, onko Yhdysvaltojen tai muiden ilmoittamat tavoitteet riittäviä 1,5°C lämpenemisrajan ja oikeudenmukaisen vastuunjaon näkökulmasta, voi arvioida esim. Climate Action Trackerin riittäävyysarviointien valossa.

COP26 -puheenjohtajamaa Iso Britannia yllätti eilen ilmoittamalla itse tiukentavansa omaa, jo valmiiksi vahvimpiin kuulunutta ilmastotavoitettaan: uusi tavoite olisi 78 % päästöleikkaus vuoteen 2035 mennessä (vuoden 1990 vertailutasosta), sisältäen kansainvälisen laiva- ja meriliikenteen päästöt. Käytännössä tämä aikaistaisi päästövähennyksiä 15 vuodella, arvioi BBC. Tavoitteitakin tärkeämpää on käytännön toimet, joita Iso Britannialta puuttuu nykyiseenkin tavoitteeseen pääsemiseksi. Silti riman asettaminen korkealle on puheenjohtajamaalta hyvä veto!

Ilmastopolitiikan mannerlaatat tuskin kaikkinensa vielä tällä viikolla järisevät, mutta vahvat muutoksen tuulet puhaltavat yhtä kaikki. Timen kansijuttu kuvaa tunnelmia hyvin: On ilmaston vuoro.