Sini Saarelalle luonnon puolustaminen on ollut tärkeää jo varhain.

Nyt kun Sini on ollut niin paljon julkisuudessa, koen äitinä tärkeäksi kertoa minkälainen hän on.

Sini on avoin, iloinen ja luotettava ihminen. Hän on sosiaalinen ja sopeutuu vaivattomasti ryhmään ja tiimityöskentelyyn. Sini on herkkä toisen ihmisen viesteille ja hänellä on kyky lukea toisen ihmisen tunnetiloja. Sinillä on aina ollut paljon kavereita eikä kukaan heistä ole vähemmän tai enemmän tärkeä vaan kaikille riittää aikaa. Hänelle oli jo koululaisena tärkeää oikeudenmukaisuuden toteutuminen. Ystäviä tai toisia lapsia ei saanut kiusata eikä kavereita epäoikeudenmukaisesti tai väärin perustein syyllistää. Hän puolusti rohkeasti ystäviään. Kavereiden kinastelu sai Sinin toimimaan sovinnon rakentajana ja etsimään ratkaisua riitatilanteeseen.

Luonto ja eläimet ovat aina kiinnostaneet Siniä. Kotona on aina ollut jokin lemmikkieläin, josta hän on pitänyt hyvää huolta. Koiriemme kouluttamiseen Sini käytti paljon aikaa.  Jo 8-vuotiaasta Sini on harrastanut ratsastusta. Pienen koululaisen iltapäivät kuluivat ratsastustuntien lisäksi talleilla työn teossa. Oma hoitohevonen tuli aina esimerkillisesti hoidettua.

Sinin lapsuuden lempikirjailija on Tove Jansson. Janssonin muumitarinoiden pikkuinen tyttö ja suuri persoona Pikku Myy muistuttaa Siniä. Siitä Sinin lempinimi Pikku Myy on peräisin. Jansson kuvaa luomaansa hahmoa seuraavasti: Pikku Myy sanoo aina hyvin suoraan mitä ajattelee, eikä välitä siitä, mitä muut hänestä ajattelevat, vaan on rohkea ja itsenäinen, jopa itsepäinen. Myyltä on turha salata asioita, sillä hän vaistoaa erehtymättömästi, jos joku yrittää niin tehdä. Hän on myös hyvin utelias. Myy on rohkea ja päättäväinen. Myy tekee kaikkea mitä haluaa ja onnistuu vielä tekemään sen siten, että kukaan ei vastusta sitä. Pikku Myy asuu pahvilaatikossa ja laskee liukua Muumipeikon luo hopeatarjottimella. Myy itse on sanonut muun muassa olevansa niin pieni, ettei hänelle voi tapahtua mitään pahaa. Vaikka pikku Myy on vilkas ja ilkikurinen ja tekee kepposia, hän on silti hyväntahtoinen, eikä halua myöskään kenellekään muulle pahaa. Tämä kuvaus sopii Siniin.

Yksi Sinin ensimmäisistä ammatinvalinnan vaihtoehdoista oli poliisin ammatti. Koulutukseen pyrkiminen jäi ainoastaan pääsykokeiden fyysisten testien vaativuuden vuoksi. Toinen ammattiin liittyvä haave toteutui lastentarhanopettajan opinnoissa. Kummassakin ammatissa vaaditaan kykyä toimia erilaisten ihmisten kanssa, toisen ihmisen kunnioittamista ja sääntöjen ja lakien noudattamista. Nämä asiat ovat tärkeitä Sinille. Lisäksi kumpaankin ammattiin liittyy pedagoginen aspekti ja esimerkkinä toimiminen. Siksi nimike huligaani (ryhmässä tapahtuva häiriköinti, uhkaava käyttäytyminen ja tarpeeton väkivalta väkivallan vuoksi) ei millään tavalla sovi Sinin persoonaan.

Sinin harrastuksia ovat valokuvaus, ratsastus, karate, seinäkiipeily, yleisurheilu, ulkoilu ja luonnossa liikkuminen, ruuan laitto ja leivonta, käsityöt, lukeminen ja seurapelit, erityisesti lautapelit.

Vapaa-aikoinaan Sini tekee mielellään jotain yleishyödyllistä, luontoon liittyvää vapaaehtoistyötä kuten esimerkiksi metsien kartoitusta. Äidillä ja Sinillä on tapana tehdä yhteinen lomamatka joka kesä. Mukana seuraa joskus Sinin isoäiti. Sinillä ei ole vielä omia lapsia mutta hän on neljän tytön kummitäti. Sini rakastaa näitä kummityttöjään. Suvun ja ystävien lapset viihtyvät erinomaisesti Sini seurassa leikkimässä ja hulluttelemassa tai tädillä hoidossa.

Lähtiessään Greenpeacen mukana Jäämerelle Sini kertoi rakastavansa elämää, maapalloa, pohjoista, Suomea, talvea, lunta, pakkasta ja jäätä. Siksi hän oli valmis toimimaan tällä tavalla Arktiksen puolesta. Hän sanoi toimivansa yksilönä mutta ei itsensä takia vaan tehdäkseen parhaansa Arktiksen pelastamiseksi ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Sinin mielestä hänen sukupolvensa on pakko tehdä muutos maailmassa, ei ole aikaa odottaa. Hän koki olevansa etuoikeutettu, koska pystyy tekemään jotain ja tekemään sen yhdessä muiden kanssa.  Sini on pahoillaan kaiken tapahtuneen aiheuttamasta harmista hänen läheisilleen ja on harmissaan siitä, että on vankilassa.

Sinin äiti
(Emme julkaise nimeä kunnioittaaksemme Sinin vanhempien toivetta olla rauhassa julkisuudelta)