Suomella on ilmastolaki, josta me suomalaiset voimme olla ylpeitä. Se on kansalaisten vaatimuksesta laadittu, tiedepohjainen ja myös elinkeinoelämän laajasti tukema. Jopa YK:n pääsihteeri on käyttänyt Suomen hiilineutraalius 2035 -tavoitetta rohkaisevana esimerkkinä muille! Hyvä me!
Nyt edessä on kuitenkin haasteita.
Liikahakkuiden ja muiden muutosten myötä metsistä tullut päästölähde, ja ilmastotavoitteiden ja toimien välille on revennyt kuilu. Tämä on korjattavissa, mutta vaatii rohkeita poliittisia toimia.
Hallitus on toistaiseksi lähinnä peruuttanut jo sovitustakin, mutta luvannut nyt ilmastopäätöksiä puoliväliriihestään 22.–23.4.2025.
Toimien sijaan MTK ja metsäala ovat alkaneet vaatia koko 2035 ilmastotavoitteesta luopumista. Tavoitteiden saavuttaminen kun vaatisi esimerkiksi metsien liikahakkuisiin puuttumista, avohakkuiden välttämistä turvemailla ja turvepeltojen päästöjen suitsimista.
Onneksi metsäalan avaus on saanut vain rajallisesti kannatusta.
Suomalaisten tuki hiilineutraali 2035 -tavoitteelle on vankkaa
Suomalaiset seisovat yhä vankasti ilmastotavoitteemme takana. Suomalaisista 62 prosenttia katsoo, että Suomen tulee tehdä riittäviä ilmastotoimia saavuttaakseen hiilineutraaliuden vuoteen 2035 mennessä. Peräti 75 prosenttia haluaa enemmän huomiota metsien hakkuisiin ja hoitotapoihin, jotta hiilinielut säilyvät.
Myös elinkeinoelämä on herännyt näkyvästi puolustamaan vahvaa ilmastotavoitetta. Finlandia-julistuksessaan vientialat peräänkuuluttivat “rohkean uudistumisen polkua”, kun Suomi tavoittelee hiilineutraliuutta 2035 mennessä. Yritysten ilmasto-businessverkosto CLC muistutti, että kansainvälisesti edistyksellinen ilmastopolitiikka on hyödyttänyt koko Suomen elinkeinoelämää ja sitoutumisen ilmastolain tavoitteisiin tulee jatkua. Myös EK paalutti olevansa “vahvasti 2035 ilmastotavoitteen takana”.
Työntekijäjärjestöt ovat niin ikään tavoitteen takana. SAK peräänkuuluttaa tavoitteen mukaisia toimia sekä mm. hakkuiden kestävää tasoa. STTK ja Akava puoluestavat tavoitetta kannanotolla, jossa on mukana myös iso joukko muita järjestöjä.
Kun myöskään puolueiden tai kansanedustajien kannoissa ei näy muutosta ainakaan huonompaan (vrt esim. 2020 ja 2025), lienee selvää, että ilmastolain hiilineutraali 2035 -tavoite on ja pysyy. Olennaisinta onkin nyt keskittyä toimiin, joilla se ja muut ilmastotavoitteet voidaan saavuttaa.
Riittävät päätökset ovat yhä tehtävissä – sanoi hallitus itse
Riittävät toimet hiilineutraaliuuden saavuttamiseksi 2035 mennessä ovat yhä tehtävissä. Näin arvioi paitsi huippututkijoista koostuva Suomen ilmastopaneeli, myös Suomen hallitus itse, vastineessaan ympäristöjärjestöjen nostamaan ilmasto-oikeudenkäyntiin viime syksynä (ks. KHO:n ratkaisu, kohta 26).
Koska teollisuuslaitosten ja voimaloiden päästövähennykset etenevät päästökaupan myötä jo aikataulussaan, lisäpäätöksiä tarvitaan erityisesti liikenteeseen, maatalouteen ja metsien käyttöön.
Metsien hakkuisiin kohtuus, turvemaiden päästöt kuriin
Ylivoimaisesti merkittävin syy metsien hiilinielun hupenemiseen on ollut hakkuiden suuri määrä. Niinpä myös merkittävin keino metsien hiilinielujen kasvattamiseen lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä on hakkuiden vähentäminen. Käytännössä hakkuita tulisi kohtuullistaa noin 15 % nykytasoa alemmaksi. Tämä tarkoittaa paluuta nieluromahdusta edeltäneelle tasolle, eli aikaan ennen kuin Sipilän hallitus 2015 asetti tavoitteeksi hakkuiden tuntuvan kasvattamisen, jota kohti edettiin tutkijoiden varoituksista ja vetoomuksista huolimatta.
Lämmityksen sähköistymistä pitää vauhdittaa, jotta polttoon päätyvää puuta vapautuu parempaan käyttöön, mikä alentaa hakkuupaineita. Nykyisellään polttoon päätyy miljoonia kuutioita puuta, joka olisi saatava parempaan käyttöön. Talousmetsien kiertoaikoja on pidennettävä ja harvennuksia kevennettävä. Turvemailla on vältettävä avohakkuita ja niihin liittyviä ojituksia, siirtyen jatkuvaan kasvatukseen. Runsaspuustoiset metsät, joissa on merkittäviä luontoarvoja, tulee siirtää hakkuiden ulkopuolelle. Uusien turvepeltojen raivaus pitää lopettaa ja hiilen vapautumista jo olemassaolevilta turvepelloita ehkäistä vaikuttavin toimin, muun muassa vettämällä.
Ja kaikki tämä pitää tietysti tehdä niin, ettei metsänomistajien tai maanviljelijöiden tarvitse arpoa, mitä tehdä, vaan he voivat luottaa siihen, että noudattamalla lakeja ja toimimalla siten, kuin on taloudellisesti kannattavaa, he ovat osa ratkaisua. Eli normiohjaus, taloudelliset kannusteet ja neuvonta on saatava kuntoon. Pelkän informaatio-ohjauksen varaan muutoksia ei voi jättää.
Orpon tarvitsee vain noudattaa omia periaatteitaan
Pääministeripuolue kokoomus “uskoo siihen, että saastuttaja maksaa -periaatteen käyttöönotolla vaalitaan parhaiten ilmastoa ja puhdasta elinympäristöä.”
Hyvä!
Juuri tätä Orpon hallitukselta nimittäin nyt odotetaan. Hintaohjausta Suomen maankäyttösektorille ovat suosittaneet muun muassa IMF, Talouspolitiikan arviointineuvosto, ETLA sekä OECD. Kansainvälisen valtiovarainministereiden ilmastokoalition ylpeänä perustajana Petteri Orpolla on erityinen vastuu huolehtia, että näin myös tapahtuu ja taloudellisia ohjauskeinoja otetaan käyttöön ilmastotavoitteisiin pääsemiseksi. Sellaisia kuin:
- Metsänielujen rahoitusmekanismi, joka hinnoittelee hiilivirrat ja palkitsee metsänomistajia hiilensidonnasta, kuten Luken suosittelema hiilikorvausjärjestelmä.
- Puupolttoaineiden verotuen poisto suitsimaan ainespuun polttoa energialaitoksissa. Kyseessä on peräti 440 miljoonan euron vuotuinen verotuki, valtiovarainministeriön oman arvion mukaan, ja keskeisin ilmastolle ja luonnon monimuotoisuudelle haitallinen verotuki Suomessa, Syken mukaan. Eli ilmeinen toimien kohde, joka nousi esiin myös Murron raportissa .
- Maankäytön muutosmaksu hillitsemään erityisesti turvepeltojen raivausta. Kyllä, tätäkin on pyöritelty jo kauan ja työryhmä aiheesta päättänyt työnsä jo ajat sitten. Nyt tarvittaisiin vaan päätöksiä.
Samalla on saatava normiohjaus kuntoon, kuten:
- Metsälain päivitys, jossa päätehakkuiden puun ikää ja järeyttä koskevat minimivaatimukset säädetään jälleen laissa. Lisäksi tarvitaan parempaa ohjausta ja valvontaa liian voimakkaiden harvennushakkuiden estämiseksi.
- Vesilain tulkinnan muutos estämään ilmasto- ja luontohaitallinen ojitus ja ohjaamaan jatkuvapeitteiseen kasvatukseen turvemailla.
Ja toki tarvitaan itsestäänselvät keinot, kuten:
- Metsähallituksen omistajaohjaus lopettamaan avohakkuut valtion omissa turvemetsissä, kohtuullistamaan hakkuita ja lisäämään suojelua.
- Jo sovitun toteuttaminen. Maanviljelijöille on palautettava kosteikkoviljelyn tuet ja tuettava esimerkiksi turvemaiden vettämistä, jotta edes nykyisen maankäytön ilmastosuunnitelman vaatimattomat toimet toteutuisivat.
Lisäksi hallituksen tulee:
- Peruuttaa aikeensa lisätä haitallisia metsätalouden tukia. Metsätulovähennystä ei pidä korottaa, sillä se on valtiontalouden näkökulmasta perusteeton tuki, joka ylläpitäisi kestämättömiä hakkuutasoja.
- Suunnata metsätukia järkevämmin ottamalla käyttöön esimerkiksi jatkuvan kasvatuksen siirtymätuki, tarkentamalla nykyisten metsätukien myöntöehtoja.
Suomi osaa kyllä
Viemällä ilmastotavoitteitaan johdonmukaisesti maaliin pieni Suomi tekee ison teon. Meillä on kaikki edellytykset olla juuri sellainen inspiroiva esimerkki, joita maailma nyt kipeästi kaipaa: fossiilivapaa, luontoaan kunnioittava hyvinvointivaltio, joka vie ilmasto- ja luontotavoitteensa maaliin.
Tämä edellyttää rohkeaa, suoraselkäistä päätöksentekoa sekä metsäteollisuutta, joka mahtuu ilmasto- ja luontorajoihin.
Orpon hallitus on profiloinut itseään vaikeiden päätösten tekijäksi. Minkään ei siis pitäisi estää tekemästä päätöksiä, joilla ilmastovelkaa korjataan ja metsänomistajille luodaan kannusteita hiili- ja luontorikkaaseen metsänhoitoon.
P.S. Ei, kaikki ei mene.
Viime vuosina olemme kuulleet jatkuvaa pelottelua siitä, miten ilmasto- ja luontotavoitteet käyvät metsäalalle kalliiksi ja vievät tehtaat ja työpaikat. Tällainen retoriikka ei ole millään tapaa uutta.
Jo EU:n päästökauppa oli metsäteollisuuden mielestä aikanaan “sulaa hulluutta”, mutta se on osoittautunut EU:n ja Suomen talouden uudistumisen veturiksi. Rikkidirektiivin piti tuhota suomalainen vientiteollisuus, mutta se kääntyi jopa suomalaisyritysten eduksi.
Talouslaskelmat ovat aina oletuksista kiinni. Vastapainona onkin hyvä pitää mielessä Luken taannoinen keskustelunavaus, jonka mukaan metsäalan arvonlisä on mahdollista kaksinkertaistaa, vaikka puun käyttö ei kasvaisi tai se jopa laskisi viidenneksen nykyisestä. Itsestään se ei toki tapahdu, vaan vaatisi merkittäviä investointeja ja arvoketjujen pidentämistä Suomessa, mihin tarvitaan poliittista ohjausta.
Tai esimerkiksi Boston Consulting Groupin taannoinen selvitys, jonka mukaan Suomessa metsän arvo hehtaaria kohden on noin 3–7 kertaa suurempi kuin talousmetsästä nykyään saatavaan hinta, kun otetaan huomioon metsien arvo myös sosiaalisesti sekä ilmaston ja ympäristön kannalta. Juuri näitä arvoja politiikalla on tehtävä näkyväksi, jotta päätöksissä huomioidaan metsien todellinen arvo – ja jotta ilmasto- ja luontoarvoja metsissään vaalivat metsänomistajat saavat työstään sen arvon, joka heille kuuluu.
Kuten Risto Murron kasvutyöryhmän raporttikin totesi:
”hiilinielujen heikentymisen vuoksi erityisesti metsien taloudellista, ilmastollista ja ekologista roolia tulisi arvioida kokonaisvaltaisemmin”
