Öljympialaiset: kisat heikoilla jäillä
{{targetCounter}}
{{goal}}
Jaa vetoomusta eteenpäin
Vetoomus luovutetaan olympiakomitealle talviolympialaisten päätteeksi. Auta meitä levittämään sanaa, jotta saamme mahdollisimman paljon nimiä kansainväliseen vetoomukseen. Jaa siis sivua tuttavillesi ja kannusta heidätkin mukaan!
Tue työtämme pienellä lahjoituksella
Greenpeace on riippumaton järjestö juuri siksi, että toimintamme perustuu täysin yksityisten ihmisten tukeen. Emme siis ota vastaan rahaa yrityksiltä tai valtioilta. Lahjoittamalla työhömme autat meitä puolustamaan ilmastoa ja luontoa jatkossakin. Jokaisella eurolla on väliä!
Italialainen Eni, yksi maailman suurimmista öljy- ja kaasuyhtiöistä, on Milanon ja Cortinan vuoden 2026 talviolympialaisten ja paralympialaisten virallinen yhteistyökumppani. Fossiilijätti Enin vuosittaiset päästöt ovat niin valtavat, että ne voisivat sulattaa jäätikköjäätä niin paljon, että sillä voitaisiin täyttää 2,5 miljoonaa olympiauima-allasta. Olympialaisten talviset maisemat hupenevat jokaisen poltetun öljy- ja kaasutonnin myötä.
Öljy- ja kaasuyhtiöt sponsoroivat urheilua viherpestäkseen likaista liiketoimintaansa toivoen, ettei kukaan huomaa niiden roolia ympärillämme kiihtyvässä tuhossa. Meille tällainen räikeä viherpesu ja imagon kiillottelu ei mene läpi. Eni käyttää kymmeniä miljoonia dollareita pelkästään vuoden 2026 talviolympialaisten sponsorointiin. Fossiilisilla polttoaineilla voittoa tekevä liiketoiminta on räikeässä ristiriidassa talviurheilun kanssa, jota kiihtyvä ilmastokriisi uhkaa. Leudot talvet ja sään ääriolosuhteet ovat jo arkipäivää meillä Euroopassa, mikä vaikeuttaa talviurheilua ja talviurheilijoiden harjoittelua.
Greenpeacen avoin kirje vaatii Kansainvälistä olympiakomiteaa lopettamaan yhteistyönsä ilmastokriisiä kiihdyttävien fossiiliyhtiöiden kanssa. Kansainvälinen olympiakomitea on valtavan suuri ja tunnettu organisaatio, joka voisi esimerkillään näyttää tietä myös muille alan toimijoille. Nykyisellä ilmastolämpenemisen tahdilla 2080-luvulle mennessä yli puolet nykyisistä talviolympialaisille sopivista paikoista ei pystyisi enää isännöimään talviolympialaisia. Talviurheilun tulevaisuus on vaarassa.

Jos haluamme säilyttää talven – urheilijoille, luonnolle, meille kaikille – meidän on pysäytettävä toimintaansa viherpesevät fossiilijätit. Vaadi kanssamme Kansainvälistä olympiakomiteaa lopettamaan yhteistyö fossiiliyhtiöiden kanssa ja allekirjoita vetoomuksemme!
-

Tuore raportti: valmisaterioissa mikromuoveja ja myrkyllisiä kemikaaleja – muovipakkausten kulutus kasvaa räjähdysmäisesti, samalla sääntely on puutteellista
Valmisaterioiden lämmittäminen mikroaaltouunissa voi vapauttaa ruokaan jopa satojatuhansia mikro- ja nanomuovihiukkasia. Kuluttajia ympäri maailmaa myös johdetaan harhaan ”mikroaaltouunin kestävä” -merkinnöillä, viimeisintä tutkimustietoa vertaillut Greenpeacen kansainvälinen selvitys paljastaa.
-

Talviolympialaiset – viherpesua ilmastokriisin varjossa?
Tiesitkö, että yli puolet tällä hetkellä talviolympialaisten isäntäkaupungeiksi sopivista kaupungeista ovat 2080-lukuun mennessä sääoloiltaan siihen kelvottomia? Tämä on Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) rahoittaman, vuonna 2024 valmistuneen tieteellisen arvion lopputulos. Tulos vahvistaa…
-

Uusi EU-direktiivi ensimmäistä kertaa koetuksella – Greenpeace kohtaa fossiilijätin tänään oikeudessa Alankomaissa
Greenpeace International kohtaa yhdysvaltalaisen Energy Transfer -energiayhtiön tänään Alankomaiden tuomioistuimessa. Ympäristöjärjestö vaatii miljardiyhtiöltä korvauksia toistuvista ja perusteettomista syytöksistä vedoten ensimmäisenä EU:n uuteen anti-SLAPP-direktiiviin, jonka tarkoitus on suojella kansalaisyhteiskunnan sananvapautta suuryritysten…