Kuvassa talvista metsämaisemaa Karttimonjoelta.
Valtio suunnitteli hakkaavansa tämän luonnonmetsän Karttimonjoella Suomussalmella. Metsäliike sai metsän toistaiseksi säästettyä hakkuilta. Kuva: Sanni Seppo.

Tämä vuosi on metsien supervuosi: metsien hiilinielun pelastamiseksi on tehtävä päätöksiä, ja metsien suojelua edistettävä entisestään.

Listasimme kolme metsäliikkeen onnistumista, jotka veivät metsien suojelua Suomessa viime vuonna eteenpäin:

1. Metsäaktivistien vuosien työ ajanut Metsähallituksen neuvottelupöytään – neuvottelut säästivät korvaamattomia luonnonmetsiä

Vuonna 2022 jatkoimme neuvotteluja Metsähallituksen kanssa valtionmailla sijaitsevien arvokkaiden metsien hakkuusuunnitelmista. Neuvottelujen pohjina ovat ympäristöjärjestöjen aiempina vuosina tekemät erilaiset suojeluesitykset. Metsistä vaihdetaan luonto- ja muuta tietoa, ja Metsähallitus tapauskohtaisesti peruu, siirtää, muuttaa hakkuusuunnitelmia tai toteuttaa kohteelle suunnittelemansa hakkuut.

Neuvottelupöydässä viime vuonna pelastettuja hienoja luonnonmetsäkohteita ovat esimerkiksi useat metsät Ylöjärven Riuttaskorven alueella, Riuskanselkosen vanhat metsät Suomussalmella, Haarikonmäen metsä Savonlinnassa ja useat kymmenet muut hakkuiden uhkaamat kohteet. Suojelupäätöksiä on luvassa osalle alueista ns. alue-ekologisen verkoston päivityksinä, ja Metsähallitus on luvannut julkistaa niitä syksyllä 2023. On jo tiedossa, että niiden mittakaava ei ole riittävä monimuotoisuuskadon hillitsemiseen, ja paljon tärkeitä luonnonmetsiä on edelleen hakkuiden uhkaamina, vailla pysyviä suojelupäätöksiä. Kaikki hakkaamatta jäävät kohteet ovat kuitenkin niin sanotusti kotiinpäin.

2. Metsäliike kasvoi ja puuttui hakkuisiin

Ihmiset ovat yhä kiinnostuneempia metsäasioista ja haluavat toimia metsiemme puolesta. Syyskuussa tuhannet ihmiset marssivat metsien suojelun puolesta ympäri Suomen. Keväällä koulutimme ihmisiä metsäaktivismiin yhdessä metsäliikkeen kanssa. Koulutuksiin osallistui neljässä eri kaupungissa yli sata ihmistä. Keväällä aloitimme myös metsävahtitoiminnan ja pyysimme ihmisiä vahtimaan hakkuiden uhkaamia valtion luonnonmetsiä. Metsiä vahditaan paraikaa ympäri Suomen.

Metsäliike myös puuttui arvokkaiden metsien hakkuisiin ja sai pelastettua UPM:n lajirikkaat luonnonmetsät hakkuilta Evolla. Myös Metsä Groupin luonnonmetsähakkuisiin puututtiin Inarissa. Kohteiden vahtimista täytyy vielä jatkaa, sillä yhtiöt eivät suojelleet metsiä pysyvästi hakkuiden keskeyttämisestä huolimatta.

Kuvassa puupino, jossa on paljon vanhaa puuta. Taustalla myös pystyssä olevaa metsää.
Valtio hakkasi luonnonmetsää Parkanossa vuoden 2022 alussa. Onneksi monia muita luonnonmetsiä saatiin viime vuonna pelastettua hakkuilta sekä neuvottelemalla että jo tehtyihin hakkuusuunnitelmiin puuttumalla. Kuva: Pyry Kantonen.

3. Tuhansia hehtaareja luonnonmetsää kartoitettiin valtion mailla

Vapaaehtoiset luontokartoittajat käyttivät viime vuonna valtavasti aikaa Suomen viimeisten arvokkaiden metsien löytämiseen valtion mailta. Tiedot löydetyistä luonnonmetsistä koottiin raportiksi, joka toimitettiin jälleen valtion metsiä hallinnoivalle Metsähallitukselle. Valtion mailla sijaitsevien viimeisten luonnonmetsien suojelu olisi olennaista luontokadon torjumisessa. Valitettavasti päättäjät eivät saaneet tehtyä asiasta vielä päätöstä. Tarkat tiedot suojeltavista kohteista ovat kuitenkin ensisijaisen tärkeitä, jotta kohteita voidaan puolustaa hakkuilta, ja jotta ne lopulta saadaan suojeluun.

Myös Saamenmaan luonnonmetsiä kartoitettiin kesällä tuhansia hehtaareita. Pohjoisen metsät kasvavat hyvin hitaasti, ja niiden hakkuut vaarantavat saamelaisten perinteiset elinkeinot. Alueelta löytyi paljon vielä suojelematonta arvokasta metsää, joka tulisi saada suojeluun.

Vuosi 2023 on metsien supervuosi

Tämä vuosi tulee olemaan todellinen metsien supervuosi. Eduskuntaan valitaan uudet päättäjät, ja metsiin liittyen on tehtävä monta tärkeää päätöstä.

Viime vuonna kävi ilmi, että metsien hiilinielu on romahtanut. Tarvitsemme pikaisesti nielujen pelastusohjelman. Samalla luontokato etenee, ja Suomessa on tulevina vuosina suojeltava merkittävästi nykyistä enemmän metsiä. Luontokadon torjumiseksi on aika ottaa myös merkittävä harppaus metsien kestävässä hoidossa.

Tule mukaan toimintaan metsien puolesta! Laita myös kalenteriin Luontomarssi Suomen metsien puolesta 18. maaliskuuta.