Sinä teit sen, kiitos!

Kiitos, että osallistuit kansalaisaloitteeseen. Tietosi on nyt lähetetty suoraan EU:n komissiolle. Jos haluat pysyä kartalla tämän kampanjan kuulumisista ja mahdollisuuksista tehdä vieläkin enemmän ilmaston puolesta, täytä alla oleva kaavake. Lähestymme sinua sähköpostilla silloin, kun sinua tarvitaan tai meillä on uutisia kansalaisaloitteen etenemisestä.

Allekirjoittamalla hyväksyt tietosuojakäytäntömme.

Olet nyt tehnyt merkittävän ilmastoteon. Miltä se tuntuu? Jaa tekosi ystävillesi. Jos jokainen meistä saa viisikin tuttua tekemään tämän, kansalaisaloite menee takuulla läpi ja siten komission käsittelyyn. Meillä on myös muita suunnitelmia, joista kerromme sinulle lisää sähköpostilla kun aika koittaa.

Tue toimintaamme

Fossiilimainokset lisäävät päästöjä

Mainoksilla edistetään myyntiä. Ja myydyt fossiilituotteet lisäävät päästöjä. Esimerkiksi vuonna 2015-2017 käynnissä olleen palkitun Audin mainoskampanjan on laskettu johtaneen 132 700:n uuden auton myyntiin. Kun otetaan huomioon näiden myytyjen autojen elinkaaripäästöt samalla aiheutettiin yli 5 MT hiildioksidipäästöt.

Fossiilisten polttaminen tappaa

Fossiilisten polttaminen aiheuttaa pienhiukkaspäästöjä. Ja nämä pienhiukkaset puolestaan aiheuttavat ennen aikaisia kuolemia ja terveydenhuoltokulujen nousua. Tuoreen tutkimuksen mukaan vuonna 2018 fossiilisten polttamisesta aiheutuneet pienhiukkaspäästöt aiheuttivat maailmanlaajuisesti 8,7 miljoonaa ennenaikaista kuolemaa. Tätä voi verrata esimerkiksi tupakan poltosta aiheutuviin vuosittaisiin ennenaikaisiin kuolemiin. WHO arvioi, että tupakka aiheuttaa vuosittain 8,2 miljoonaa ennenaikaista kuolemaa.

Fossiilimainoksilla myydään virheellisiä mielikuvia

Fossiilimainoksissa annetaan usein virheellinen tai liioiteltu mielikuva mainostavan yrityksen vihreydestä. Tätä kutsutaan myös viherpesuksi. Lisäksi mainoksilla luodaan mielikuvia hyvästä ja tavoiteltavasta elämästä. Samalla lisätään kulutusperusteisia fossiilisia päästöjä.

Fossiilimainoksilla tavoitellaan valtaa ja yhteiskunnallista hyväksyttävyyttä

Fossiilimainontaa ja erityisesti sponsorointia käytetään myös yhtiöiden ja myytyjen tuotteiden yhteiskunnallisen hyväksyttävyyden kasvattamiseen ja ylläpitoon. Esimerkiksi öljy-yhtiö BP on tehnyt yhteistyötä British Museumin kanssa edistääkseen öljyhankkeitaan Meksikossa ja Australiassa.

Kysymyksiä ja vastauksia

Mikä tämä aloite on?

Kyseessä on Greenpeacen ja yli 20 muun järjestön käynnistämä Euroopan-laajuinen kansalaisaloite. Sen tavoitteena on kieltää mainonta ja sponsorointi fossiiliyhtiöiltä ja fossiilituotteita myyviltä yhtiöiltä.
Aloite on voimassa 4.10.2021–4.10.2022. Tavoitteena on saada siihen EU-maiden kansalaisilta vähintään miljoona allekirjoitusta. Tavoitteen toteuduttua Euroopan komission on käsiteltävä aloite.

Miksi fossiilimainonta pitäisi kieltää?

Fossiilimainonnan tarkoitus on edistää fossiilituotteiden myyntiä. Iso osa fossiiliyrtiysten mainonnasta on myös valheellista tai harhaanjohtavaa. Mainoksissa yhtiöt esiintyvät usein energiavallankumouksen edelläkävijöinä ja antavat ymmärtää tuotteidensa olevan ympäristöystävällisiä, vaikka iso osa tuotevalikoimasta tuottaa valtavasti hiilidioksidipäästöjä. Mainonnalla ja erityisesti sponsoroinnilla yritykset ostavat myös yhteiskunnallista hyväksyttävyyttä. Samalla mainoksissa, kuten esimerkiksi halpalento-ja katumaasturimainoksissa, luodaan mielikuvaa hyvästä ja tavoiteltavasta elämästä. Tämä kaikki hidastaa ja vaikeuttaa sitä työtä, joka ihmiskunnan on tehtävä selvitäkseen ilmastokriisistä.

Mitkä yhtiöt olisivat mainoskiellon piirissä ja mitä yhtiöitä kielto ei koskisi?

Mainoskielto koskisi toteutuessaan yhtiöitä, joiden palvelu- ja tuotevalikoimasta merkittävä osa perustuu fossiilisten polttoaineiden eli öljyn, hiilen ja maakaasun hyödyntämiseen. Tällaisia yhtiöitä ovat esimerkiksi lentoyhtiöt, useimmat autonvalmistajat, monet energiayhtiöt ja huoltoasemaketjut. Suomessa kielto koskisi esimerkiksi Finnairia, ST1:tä, Nestettä ja Fortumia.

Eikö tällainen kielto loukkaisi sananvapautta?

Mainoskiellolle on painavat perusteet, kun kyse on tuotteesta, joka uhkaa ihmisten henkeä ja terveyttä. Tällaisten tuotteiden mainontaa on rajoitettu ennenkin. Esimerkiksi tupakkayhtiöt eivät ole saaneet mainostaa tuotteitaan Suomessa vuoden 1978 jälkeen. Samankaltaisista syistä myös muun muassa alkoholin, reseptilääkkeiden ja uhkapelien mainontaa on rajoitettu.

Mitä voin tehdä edistääkseni aloitteen onnistumista?

Allekirjoita aloite ja kerro siitä muillekin. Jaa aloitetta esimerkiksi sosiaalisen median kanavissasi.

Mitä tietoja minun on annettava voidakseni tukea aloitetta? Miksi?

Lain mukaan meidän on kerättävä tämän kansalaisaloitteen tukijoilta tietyt henkilötiedot, jotta heidän allekirjoituksensa voidaan huomioida. Jokainen EU-maa päättää, mitä tietoja allekirjoittajlita vaatii. Aloitteessa kerätää vain ne tiedot, jotka on lain mukaan kerättävä: koko nimi, syntymäaika ja kotiosoite. Voit lukea lisää kansalaisaloitteen allekirjoittamiseen tarvittavista tiedoista Euroopan Unionin sivuilta

Miten henkilötietojani käsitellään?

Henkilötietojasi käytetään ainoastaan tämän kansalaisaloitteen yhteydessä eikä niitä säilytetä muuta tarkoitusta varten. Tietoja käsitellään tietosuojalain mukaisella tavalla. Tietojasi ei luovuteta ulkopuolisille emmekä käytä niitä esimerkiksi markkinointitarkotuksiin. Lisätietoja henkilötietojesi käsittelystä kansalaisaloitekampanjassa löydät täältä: https://europa.eu/citizens-initiative/how-it-works/data-protection_en (englanniksi).