4. heinäkuuta 2013

Greenpeacen aktivistit ovat saavuttaneet tavoitteensa, jonka puolesta osoittavat mieltä. Itävallan parlamentti kielsi ydinsähkön tuonnin Itävaltaan 3. heinäkuuta 2013. Ydinvoiman rakentaminen on jo kielletty aiemmin.

 
Eilinen, 3. heinäkuuta 2013, jää ydinvoiman historiaan. Eilen nimittäin Itävallan parlamentti sinetöi Itävallan todella vapaaksi ydinvoimasta. Itävallassa ydinvoiman rakentaminen on ollut lailla kiellettyä jo aiemmin, mutta nyt myös ydinsähkön tuonti naapurimaista kielletään. Kiellosta säädetään sähkökauppaa ja sähkönmyyjiä koskevassa laissa (Elektrizitätswirtschafts- und –organisationsgesetz). Päätös perustui Itävallan hallituksen, energiayhtiöiden ja ympäristöjärjestöjen, muun muassa Greenpeacen, saavuttamaan yhteisymmärrykseen. Sähkö tietysti kulkee rajan yli kaapelissa, eikä sitä voi teknisesti erotella, mutta jatkossa Itävaltaan tuotavista kilowattitunneista on oltava alkuperätodistus, josta selviää, ettei niitä ole tuotettu ydinvoimalla.

Samaan aikaan, kun Itävalta tekee ydinsähköstä kokonaan lainsuojatonta ja Saksa investoi voimalla uusiutuvaan energiaan saadakseen loputkin reaktorinsa suljettua, Euroopan koillislaidalta kuuluu kummia. Suomalainen Fennovoima toivottaa tervetulleeksi aggressiivisesti ydinvoiman laajentamiseen pyrkivän Rosatomin.

Tällä Venäjän valtion viranomaisella (valtiokorporaatiolla, государственная корпорация) on tavoitteena rakentaa, omistaa ja käyttää ydinvoimaloita ympäri maailmaa. Suomessa omistaminen tosin olisi näillä näkymin jäämässä kolmasosaan.

Suomi on vain yksi sillanpääasemista, joita Rosatom Euroopan unionissa tähyää. Venäjän puolella Kaliningradiin on nousemassa reaktoreita, joiden sähkö yritetään kaupata Liettuaan, Latviaan, Viroon, Puolaan ja Saksaan. Lisää on suunnitteilla Valkovenäjälle aivan Liettuan rajalle, 40 kilometriä Vilnasta. Suunnitellut asiakkaat eivät vain ole olleet kovin innoissaan, ja muun muassa omia ydinvoimaloitaan sulkeva Saksa on todennut ”nein, danke” Rosatomin sähkölle.

Rosatom on tarjonnut Pyhäjoen lisäksi rakentamis-omistamis-malliaan Tšekkiin, Slovakiaan, Unkariin ja Bulgariaan. Bulgariassa surkuhupaisan 23 vuotta sitten kesken jääneen Belenen reaktorityömaan rapautuneiden betoniperustusten takia on kaadettu hallituksiakin. Liettuassakin on nähty Rosatomin lobbareita, vaikka liettualaiset torjuivat ydinvoimasuunnitelmat kansanäänestyksessä viime vuonna.

Rosatom piirtää suunnitelmissaan Euroopan halkovaa reaktoririntamaa Pyhäjoelta Bulgariaan. Sillä on Venäjän valtion budjetista tuleva rahoitus ja tarve päästä strategiseksi toimijaksi EU:n sähkömarkkinoilla.

Linjan länsipuolella Rosatomilla ei ole ollut jalansijaa, ja myös Itävallan eilinen päätös kertoo siitä, että lännessä ydinvoima on historiaa. Saksan Energiewende on käynnistänyt mittavan energiantuotannon ja energiaverkkojen modernisoinnin. Nykyisessä maailmassa hyvinvointi perustuu joustavalle, turvalliselle ja tehokkaalle energian tuotannolle ja käytölle.

Suomi on nyt todella tienhaarassa. Toisaalla vanhanaikainen, joustamaton tekniikka, jonka säteilyriskejä saavat lukemattomat tulevat sukupolvet kantaa. Toisaalla askel kohti kotimaassa työllistävää, tulevaisuuden tarpeisiin joustavaa energiantuotantoa. Valinnan pitäisi olla selvä.

JUHA AROMAA