Eilen aktivistimme jalkautuivat ruokakauppoihin ja laittoivat tarroja lihatuotteiden pakkauksiin. Tarroissa kerrotaan lihateollisuuden haitoista: siitä että lihantuotanto kiihdyttää ilmastokriisiä, luontokatoa ja on vaaraksi ihmisten terveydelle – ja siksi pakkauksissa tulisi olla varoitustarrat tupakkatuotteiden tapaan. Olisi myös hyvä, että lihajalosteille asetettaisiin haittavero.
Tempaus herätti paljon julkista keskustelua ja siitä oli lukuisia juttuja eri medioissa, mm. Iltalehdessä, Ilta-Sanomissa ja Maaseudun Tulevaisuudessa. Mutta mitä niissä tarroissa oikein luki ja miksi? Tässä tarrat ja niiden perustelut

1. Lihantuotanto kiihdyttää ilmastokriisiä
Maatalousperäiset päästöt vastaavat neljännestä kaikista Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. Eläintuotannon osuus näistä päästöistä on lähes 90 prosenttia. Hiilidioksidi on peräisin maaperästä ja pellon orgaanisen aineen hajoamisesta, metaani eläinten ruoansulatuksesta ja lannasta. Itseasiassa Suomen metaanipäästöistä lähes puolet on peräisin maataloudesta.
Suomessa erityisen ongelmallisia ovat turvemaat. Vaikka turvepeltojen ala on vain noin 10 prosenttia peltoalasta, vastaavat niiden päästöt noin 60 prosenttia kaikista maatalouden ilmastopäästöistä.
Maailmanlaajuisesti kasvihuonekaasupäästöistä 11-20 prosenttia ja metaanipäästöistä lähes 30 prosenttia on peräisin eläintuotannosta eli liha- ja maitoteollisuudesta.
Tämänhetkiset ilmastotoimet johtavat 3,1 asteen lämpenemiseen esiteolliseen aikaan nähden ja viime vuosi oli mittaushistorian kuumin. Onko meillä todella varaa jatkaa ilmastokriisiä kiihdyttävää lihantuotantoa nykyisessä mittakaavassa?

2. Lihantuotanto aiheuttaa luontokatoa
Suomen peltoalasta 70 prosenttia käytetään eläinperäiseen tuotantoon. Määrä sisältää niin laitumet, lannanlevityksen kuin rehuntuotannon. Esimerkiksi nurmirehun viljelyyn käytetään kolmasosa pelloista. Monimuotoisia perinnebiotooppeja ei sen sijaan ole jäljellä enää kuin pari prosenttia, sillä yhä harvemmat lehmät laiduntavat – varsinkaan luonnonlaitumilla. Sanotaan nyt vielä kerran: nurmipelto ei ole perinnebiotooppi.
Lihan- ja maidon tuotanto on myös kasvisruokaan verrattuna tehotonta maankäyttöä. Jos eläintuotantoa vastaava proteiinimäärä tuotettaisiin kasviproteiineilla, peltoalaa tarvittaisiin vain puolet nykyisestä.
Samaan aikaan eläintuotato on riippuvainen ulkomailta tuotavista valkuaisrehuista, kuten soijasta. Suomeen tuotavasta soijasta 95 prosenttia meneekin eläinten rehuksi, lähinnä sikojen ja broilereiden ruokintaan. Rehusoija aiheuttaa luontokatoa mm. Amazonilla siitä huolimatta, että lihatalot kertovat käyttävänsä vastuullista soijaa. Mitä enemmän broilereita kasvatetaan, sitä enemmän soijaa tarvitaan. Ja mitä suurempi on soijan maailmanlaajuinen kysyntä, sitä enemmän soijapelloille raivataan tilaa sertifikaateista huolimatta.

3. Lihavalmisteiden käyttö aiheuttaa syöpää
Maailman terveysjärjestö WHO on luokitellut lihavalmisteet syöpävaaralliseksi kymmenen vuotta sitten. Lihavalmisteet, kuten leikkeleet ja makkarat, sekä prosessoimaton punainen liha lisäävät riskiä sairastua perä- ja paksusuolen syöpään niiden sisältämien syöpävaarallisten yhdisteiden vuoksi.
Lihan nykyisen kulutustason terveyshaitat eivät rajoitu vain syöpäriskiin, vaan lihalla on yhteys esimerkiksi sydän- ja verisuonitauteihin sekä diabeteksen lisääntymiseen. Lisää aiheesta voi lukea Lääkärin Sosiaalinen vastuu ry:n ja Ilmastolääkärien jäsenen, neurologi Juha Lempiäisen kirjoituksesta.

4. Liha on vaarallista sinulle ja lapsillesi
Lihan vaaroista huolimatta päiväkoti-ikäiset suomalaislapset syövät lihaa ja juovat maitoa viisi kertaa enemmän kuin olisi ympäristön tai terveyden kannalta kestävää.
Myös suomalaiset aikuiset syövät tutkitusti liikaa lihaa terveyssuosituksiin nähden. Esimerkiksi neljä viidestä miehestä syö punaista ja prosessoitua lihaa suosituksia enemmän. Tuoreiden ravitsemussuositusten mukaan lihankulutusta tulisi rajata terveyssyistä enintään 350 grammaan viikossa.
Liha on siis ilmaston ja luontokadon kannalta haitallista, ja lisää nykyiseen malliin kulutettuna myös terveysriskejä. Siksi siihen tarvitaan varotuistarrat ja lihajalosteille haittavero.