Aktivisteja kylttien kanssa UPM:n pääkonttorin ulkopuolella. Taustalla näkyy telttasauna. Osa aktivisteista on pukeutunut uimapukuihin. Etualalla aktivisti pitelee kylttiä, jossa on kuva UPM:n toimitusjohtajasta ja teksti "Hän voi päättää, hakataanko luonnonmetsiä".
Greenpeacen, Luontoliiton, Metsäliikkeen ja Elokapinan aktivistit osoittivat mieltä Stora Enson, Metsä Groupin ja UPM:n pääkonttoreilla helmikuussa 2024. Mielenosoittajat kutsuivat yhtiöiden työntekijät telttasaunaan keskustelemaan luonnonmetsien hätätilasta.  Kuva: Jonne Sippola

Vuosi sitten julistimme Suomeen luonnonmetsähälytyksen. Metsähallitus oli aikeissa hakata yli 20 arvokasta valtion luonnonmetsää. Se ei suostunut perääntymään hakkuista, vaikka metsät oli kartoitettu ja niiden poikkeukselliset luontoarvot olivat tiedossa.

Metsäliikkeen, Greenpeacen, Elokapinan ja Luontoliiton yhteiskampanja toimi: luonnonmetsähälytyksen 21 kohteesta 19 on edelleen pystyssä. Se on vapaaehtoisten metsävahtien, aktivistien ja tukijoidemme ansiota. 

Mutta arvokkaat metsämme eivät ole vielä turvassa. Metsähallituksella on edelleen voimassa hakkuuilmoituksia valtion luonnonmetsissä – ja lisää tulee. Eivätkä metsäyhtiöt ole edelleenkään suostuneet lopettamaan puun ostamista luonnonmetsistä. 

Vastuullinen metsäyhtiö ei keitä luonnonmetsää selluksi

Ratkaisu on yksinkertainen: arvokkaita luonnonmetsiämme ei kaadeta, jos niiden puuta ei osteta. Suurimmilla metsäyhtiöillämme Metsä Groupilla, Stora Ensolla ja UPM:llä on siis valta päättää, hakataanko uhanalaisten lajiemme viimeiset elinympäristöt vai ei. 

Mikäli metsäyhtiöt haluavat kehua raaka-aineitaan vastuullisesti tuotetuiksi, ne eivät voi ostaa puuta selkein kriteerein määritellyistä luonnonmetsistä. 

Stora Enso, UPM ja Metsä Group, lopettakaa puun ostaminen luonnonmetsistä!

Juuri nyt metsiemme tila on huolestuttava. Olemme juuri saaneet lukea, miten metsäteollisuus on kasvattanut hakkuumäärät niin korkeiksi, että suomalainen metsä ei itse asiassa ole enää hiilinielu vaan päästölähde. Suomen hallitus on jyräämässä läpi sellaiset vanhojen ja luonnontilaisten metsien kriteerit, jotka toteutuessaan heikentävät metsäluontomme suojelun tilaa.

Luonnonmetsien jättäminen rauhaan on vähintä, mitä metsäyhtiöt voivat tehdä, mikäli ne haluavat väittää toimintansa olevan likimainkaan vastuullista. Yhtiöillä olisi tähän kyllä varaa. 

Vaaditaan yhdessä yhtiöiltä, että niiden on sitouduttava lopettamaan luonnonmetsien ostaminen nyt!

Pinottuja puunrunkoja.
Metsäyhtiöt vastuuseen! Suomen luonto ei ole kertakäyttötuote

Luontokato kiihtyy, hiilinielut romahtavat, mutta metsäyhtiöt jatkavat samaan malliin. Jotain rajaa! Allekirjoita vetoomus.

Tule mukaan