Greenpeacen toimintatavat

8 tapaa toimia ja vaikuttaa.

Tutkimus- ja kehitystyö

Greenpeacen kaiken työn pohjana on tieteellinen tutkimus ja selvitystyö. Käytämme omaa tutkimuslaboratoriota brittiläisen Exeterin yliopiston yhteydessä.

Paljastaminen

Ympäristöön kohdistuvat epäkohdat dokumentoidaan ja paljastetaan, jotta yritykset ja päättäjät ottavat vastuun toimistaan. Siksi matkustamme kuvaamassa, kartoittamassa ja haastattelemassa ihmisiä sekä keräämässä todistusaineistoa.

Ratkaisut

Tehokas vaikuttaminen vaatii, että ongelmat esitetään selkeästi ja niille tarjotaan konkreettista ja realistista ratkaisua. Siksi teemme paljon taustatyötä ja esitämme vaihtoehtoja kampanjoidessamme muutoksen puolesta.

Vaikuttaminen

Kuluttajilla, osakkeenomistajallilla ja mielipidevaikuttajilla on mahdollisuus vaikuttaa mielipiteisiin. Viestinnän keinoin voimme saavuttaa tukijoidemme lisäksi suuren yleisön.

 

Lobbaaminen

Keskustelemme ja haemme ratkaisuja yhteiskunnan sellaisten tahojen kanssa, jotka ovat keskeisiä päätöksentekijöitä ongelmien ja tavoitteidemme kannalta. Tällainen näkymätön vuorovaikutus politiikan ja liike-elämän kanssa on keskeinen osa jokaista kampanjaamme.

Suora toiminta

Rauhanomaisen suoran toiminnan tavoitteena on kiinnittää huomiota ympäristön tuhoamiseen ja olemassa oleviin parempiin vaihtoehtoihin. Aktivistiemme suora toiminta ammentaa Martin Luther Kingin ja Mahatma Gandhin kansalaistottelemattomuuden periaatteista: kansalaistottelemattomuudella tavoitellaan yhteistä hyvää, eikä omaa henkilökohtaista etua. Aktivistimme toimivat avoimesti omin kasvoin ja omin nimin ja täysin väkivallattomasti.

Vapaaehtoiset

Greenpeace ei voisi toimia ilman tuhansia vapaaehtoisiamme ympäri maailmaa. Vapaaehtoisemme toimivat itselleen sopivilla tavoilla - vaihtoehtoja on kirjoittamisesta tapahtumien järjestämiseen ja mielenosoittamiseen.

Riippumattomuus

Greenpeace on poliittisesti sitoutumaton ja riippumaton toimija, jota ohjaa tarkoitus turvata yhteinen elinympäristömme. Suojelemme riippumattomuuttamme hyväksymällä rahoitusta vain yrityksistä ja valtioista riippumattomilta tahoilta. Valtaosa rahoituksestamme tulee yksityisiltä ihmisiltä.

Meillä on vain yksi planeetta. Pidetään siitä huolta.

Planeettamme on hätätilassa. Onneksi maailma muuttuu, kun suuri joukko ihmisiä toimii yhdessä. Tule mukaan ja toimi kanssamme.
1
2
3
4
Vaikuta kanssamme
Tule lahjoittajaksi
Tule vapaaehtoiseksi
Tule töihin

Tavoitteenamme on maapallo, joka ylläpitää elämää sen kaikessa moninaisuudessaan. Tule mukaan suojelemaan metsiä, meriä ja ratkaisemaan ilmastonmuutos kanssamme.

Päätämme nyt, millaisen planeetan jätämme lapsillemme. Säilyttääksemme riippumattomuutemme emme ota vastaan rahaa yrityksiltä tai valtiolta, siksi jokaisella lahjoitetulla eurolla on väliä.

Olipa kyseessä sitten banderollien maalaaminen, kokkaaminen, kampanjoitsijoiden auttaminen tutkimustyössä, valokuvaaminen tai veneen ajaminen, vapaaehtoiset ovat toimintamme ytimessä.

Onko olemassa työ, joka on hyväksi sekä sinulle että ympäristölle? Kyllä! Tarjoamme aivan huikean työyhteisön sekä mahdollisuuden muuttaa maailmaa.

1 Vaikuta kanssamme

Tavoitteenamme on maapallo, joka ylläpitää elämää sen kaikessa moninaisuudessaan. Tule mukaan suojelemaan metsiä, meriä ja ratkaisemaan ilmastonmuutos kanssamme.

Lue lisää

Päätämme nyt, millaisen planeetan jätämme lapsillemme. Säilyttääksemme riippumattomuutemme emme ota vastaan rahaa yrityksiltä tai valtiolta, siksi jokaisella lahjoitetulla eurolla on väliä.

Lahjoita

Olipa kyseessä sitten banderollien maalaaminen, kokkaaminen, kampanjoitsijoiden auttaminen tutkimustyössä, valokuvaaminen tai veneen ajaminen, vapaaehtoiset ovat toimintamme ytimessä.

Lue lisää

Onko olemassa työ, joka on hyväksi sekä sinulle että ympäristölle? Kyllä! Tarjoamme aivan huikean työyhteisön sekä mahdollisuuden muuttaa maailmaa.

Katso avoimet työpaikat