Mielenosoitus Niederaussemin ruskohiilivoimalalla Saksassa 22. tammikuuta 2019.

Suomalaisten institutionaalisten sijoittajien kivihiilipolitiikat ovat kansainväliseen eturintamaan nähden puutteellisia, toteaa ympäristöjärjestöjen Hiilivapaa Suomi -kampanjan selvitys. Greenpeacen maajohtaja Sini Harkki keskustelee aiheesta Suomi Areenassa huomenna 19.7.

Hiilivapaa Suomi -kampanjan selvityksessä kävi ilmi, että Suomen suurimpien sijoittajien hiilipolitiikka perustuu useimmiten noin 30 prosentin raja-arvoon. Yrityksiin, joissa kivihiilen osuus on yli 30 prosenttia liikevaihdosta tai energiantuotannosta, ei sijoiteta. Sen sijaan sijoittajat eivät sitoudu kivihiiliomistusten nollatason saavuttamiseen pitkällä aikavälillä, esimerkiksi vuoteen 2030 mennessä, eivätkä aja aktiivisesti kivihiiliomistuksista luopumista. 

Useilta sijoittajilta puuttuu edelleen kokonaan hiiltä rajoittava politiikka, ja sijoitussalkuissa on lukuisia hiiliyrityksiä. Eläkejätti Ilmarisen hiilipolitiikkaa ei käytännössä noudateta. Hiilivapaa Suomi -kampanjan selvityksessä  todetaan, etteivät suomalaiset sijoittajat myöskään vaadi hiililaitosten sulkemista myymisen sijaan, mikä olisi välttämätöntä, jos Pariisin sopimus otetaan tosissaan.

“Kotimaiset institutionaaliset sijoittajat, kuten eläkevakuutusyhtiöt, eivät ohjaa yrityksiä tarvittavan rohkeaan kivihiilestä luopumiseen ja toiminnan kehittämiseen kestäväksi. Esimerkiksi Uniper-omistukset ovat tehneet Fortumista yhden Euroopan saastuttavimmista yhtiöistä, ja perusteet näiden hiililaitosten sulkemiselle olisivat ilmeiset”, kommentoi Greenpeace Nordenin Suomen maajohtaja Sini Harkki.

Euroopanlaajuinen kansalais- ja ympäristöjärjestöjen yhteenliittymä Europe Beyond Coal (EBC) on laatinut sijoittajille suositukset hiilipolitiikan päivittämisestä ilmastonmuutoksen kannalta kestäviksi. EBC muun muassa vaatii, että instituutioiden liiketoimintamallit on päivitettävä ilmastotieteeseen perustuviksi ja siten Pariisin ilmastosopimuksen mukaisia tavoitteita vastaaviksi.

“Mikäli ilmastokriisi halutaan ottaa vakavasti, finanssialan instituutioiden tulisi sitoutua siihen, että Euroopassa vuoteen 2030 mennessä ja maailmanlaajuisesti vuoteen 2040 mennessä kaikilla institutionaalisten sijoittajien liiketoiminta-alueilla luovutaan hiiliomistuksista”, Harkki sanoo. 

Tällä hetkellä kotimaisten sijoittajien toiminnassa riittää vielä korjattavaa. Varsinkin aktiivisen omistajan rooli on suomalaisilla toimijoilla toistaiseksi heikkoa ja julkisuudelta piilossa. Lisäksi sijoitukset etenkin Fortumiin ovat ristiriidassa sijoituslaitosten julkisesti esittämien ilmastopyrkimysten kanssa.

“Tässä on suomalaisilla oleellisesti petrattavaa. Sijoittajilla voisi olla käänteentekevä vaikutus Fortumin ja muiden kotimaisten yritysten toimintamalleihin, jos nämä vain uskaltavat laittaa kovan kovaa vastaan ja käyttää ääntään julkisuudessa kuten yhtiökokouksissa”, Sini Harkki kommentoi.

Lisätietoa aiheesta:
Kannanotto: Suomalaisten institutionaalisten sijoittajien tehtävä ryhtiliike hiilipolitiikassaan
Suomalaisten institutionaalisten sijoittajien hiilisijoitukset puntarissa
Europe Beyond Coal -kampanjan suositukset kunnianhimoiselle hiilipoltiiikalle 

Greenpeace Suomen maajohtaja Sini Harkki osallistuu Porin Suomi Areenassa Nordean ja Nasdaq Helsingin keskustelutilaisuuteen ”Suomalainen rikastuu – onko maksumiehenä maapallo?” perjantaina 19.7. kello 10-11 (Antinkatu 5). Harkki on haastateltavissa aiheesta keskustelun jälkeen.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:


Sini Harkki, maajohtaja, Greenpeace Suomi
sini.harkki@greenpeace.org
050 582 1107

Vera Kauppinen, Hiilivapaa Suomi -kampanjan koordinaattori (Maan ystävät)
vera.kauppinen@hiilivapaasuomi.fi
044 576 9999

Juha Aromaa, viestintäpäällikkö, Greenpeace Suomi
juha.aromaa@greenpeace.org
050 369 6202

Kaarina Kolle, Europe Beyond Coal -kampanjan hiilisijoitusten ja -yhtiöiden asiantuntija
kkolle@wwf.eu
+32 4 83 26 20 75