Amsterdam – Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi tänään tuomionsa pitkään jatkuneessa Arctic 30 vastaan Venäjä -oikeusjutussa. Oikeus totesi, että Venäjän viranomaiset pidättivät mielivaltaisesti 28 Greenpeacen aktivistia ja kaksi itsenäistä toimittajaa vuonna 2013 ja loukkasivat näin heidän oikeuttaan sananvapauteen. Pidätettyjen joukossa oli myös suomalaisaktivisti Sini Saarela.[1]
Arctic 30 -ryhmä pidätettiin epäiltynä merirosvouksesta sen jälkeen, kun Venäjän erikoisjoukot nousivat Greenpeacen Arctic Sunrise -laivaan syyskuussa 2013 ja takavarikoivat aluksen. Aktivistit olivat protestoineet arktista öljynporausta vastaan Prirazlomnaja-öljynporauslautalla Petšoranmerellä, Venäjän pohjoisrannikolla. Pidätyksen jälkeen he viettivät kaksi kuukautta pidätyskeskuksissa – ensin Murmanskissa ja myöhemmin Pietarissa – ennen kuin heidät vapautettiin takuita vastaan ja lopulta päästettiin vapaasti poistumaan Venäjältä.[2]
Sergey Golubok, ryhmän oikeudellinen neuvonantaja, otti päätöksen ilolla vastaan: ”Juuri nyt, kun viranomaiset monissa maissa ryhtyvät ennennäkemättömän ankariin toimiin ilmastoaktivisteja vastaan, ihmisoikeustuomioistuin lähettää selvän viestin Euroopan valtioille siitä, että ympäristön puolustaminen on toivottavaa ja ihmisten oikeutta protestoida on suojeltava täysimääräisesti.”
Sini Saarela kommentoi oikeuden päätöstä: “Päätös ei voisi tulla paremmalla hetkellä. Ihmiset eri puolilla maailmaa ovat nousseet vastustamaan fossiilisia polttoaineita, jotka ajavat meitä syvemmälle ilmastokriisiin ja ruokkivat sotaa sekä konflikteja. Tuomioistuin on nyt tunnustanut ilmastotoiminnan tärkeyden. Toivon että tämä antaa aktivisteille ympäri maailman toivoa ja rohkeutta, ja että se kannustaa ihmisiä toimimaan. Tuomioistuinten ja hallitusten on puolustettava ihmisiä ja luontoa eikä saastuttajia.”
Tänä vuonna rauhanomaisia ympäristöaktivisteja vastaan on kohdistettu ankaria oikeustoimia eri puolilla Eurooppaa. Esimerkiksi siltaan ripustautuneet ilmastoaktivistit tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankilaan Isossa-Britanniassa, tien tukkimisesta annettiin viiden kuukauden tuomiot Saksassa, ja Elokapina-aktivisteja ”pidätettiin ennaltaehkäisevästi” Alankomaissa.[3][4][5]
Viime kuussa Greenpeace International julistettiin ”ei-toivotuksi organisaatioksi” Venäjän viranomaisten toimesta, mikä johti Greenpeacen toiminnan lopettamiseen ja 30 vuoden ympäristötyön päättymiseen maassa. Greenpeace International totesi tuolloin lausunnossaan: ”Greenpeacen toiminnan kieltäminen Venäjällä on absurdi, vastuuton ja tuhoisa askel globaalin ilmasto- ja biodiversiteettikriisin edessä.”
Venäjä suljettiin pois Euroopan neuvostosta maaliskuussa 2022, mukaan lukien Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta, mutta tämä ei vaikuttanut vireillä oleviin oikeusjuttuihin.
Kuvia ja videoita oikeusjuttuun liittyen.
[1]Oikeuden päätös Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen verkkosivuilla.
[2]Haagin kansainvälinen välitystuomioistuin määräsi 2015 Venäjän maksamaan Hollannille korvauksia Arctic Sunrise -laivan valtaamisesta. Venäjä ja Alankomaat sopivat asian 2019. EIT päätti olla määräämättä aktivisteille lisäkorvauksia tämän aiemman korvauspäätöksen takia.
Haastattelupyynnöt Sini Saarelalle:
Juuso Janhunen, tiedottaja
040 482 5541
[email protected]
Lisätiedot oikeuden päätöksestä:
Greenpeace International Press Desk, +31 (0)20 718 2470
[email protected]