Öljy-yhtiö BP julkisti tänään leikkaavansa öljyn- ja kaasuntuotantoaan 40% ja kasvattavansa uusiutuvan energian tuotantonsa 20-kertaiseksi vuoteen 2030 mennessä, osana uutta strategiaansa hiilineutraliuustavoitteen saavuttamiseksi. Lisäksi yhtiö ilmoitti muun muassa kymmenkertaistavansa vuotuiset sijoituksensa vähähiiliseen teknologiaan.

Aiemmin British Petroleumina tunnetun yhtiön ilmoitus on merkittävä ennakkotapaus öljyteollisuuden murroksessa – ja erävoitto ilmastoliikkeelle. BP on ollut Greenpeacen ilmastokampanjoinnin kohteena jo vuosikymmeniä.

“BP on herännyt todellisuuteen, että päästöjä on leikattava välittömästi tällä vuosikymmenellä. Öljy- ja kaasutuotannon alasajo ja investoinnit uusiutuvaan energiaan on se, mitä myös Shellin ja muiden alan yritysten on tehtävä, jotta maailmanlaajuiset ilmastotavoitteet voidaan saavuttaa. Myös BP:n on tehtävä enemmän, esimerkiksi kantamalla vastuunsa osuuksistaan venäläisessä Rosneftissä, mutta nyt tehdyt päätökset ovat välttämätön ja rohkaiseva alku”, Greenpeace UK:n Mel Evans kommentoi.

“Tämä ei vielä riitä, eikä varsinkaan hyvitä öljyjätin menneitä syntejä, mutta onhan tämä iso askel eteenpäin ja näyttää alan toimijoille uuden suunnan. Energiamurros kiihtyy ja kasvava ilmastoliike tulee kiihdyttämään sitä entisestään”, kommentoi ilmastoasiantuntija Kaisa Kosonen.

Lisätietoja:
Kaisa Kosonen, ilmastoasiantuntija, Greenpeace Norden
[email protected]
p. 050 368 8488

Juuso Janhunen, tiedottaja, Greenpeace Norden
[email protected]
p. 040 482 5541