Kaikki artikkelit
-
Metsien hiilinielu romahti – mitä väliä?
Nopea vastaus: väliä on paljon. Voimme aloittaa vaikka siitä, että hallituksen tavoitteelta tehdä Suomesta hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä putosi pohja. Katsotaan tarkemmin, mistä kaikesta on kysymys.
-
Suomen ilmasto- ja luontotavoitteilta putoamassa pohja
Tilastokeskus julkisti tänään hälyttävän ilmastouutisen. Maankäyttösektori on Suomessa ollut merkittävä nettonielu, mutta pikaennakon tietojen mukaan maankäyttösektorin hiilinielu muuttui vuonna 2021 ensimmäisen kerran nettopäästölähteeksi. Tilastokeskuksen julkaiseman ja Luonnonvarakeskuksen laskeman pikaennakkotiedon mukaan…
-
Ympäristöjärjestöt: Fossiilisista polttoaineista luopumista ja maankäyttösektorin toimia kiihdytettävä vielä tällä hallituskaudella
Ympäristöjärjestöt kiittävät hallitusta siitä, että keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmassa (KAISU) on nyt sovittu lisätoimenpiteistä päästövähennyksiksi. Samalla on selvää, että toimia tarvitaan lisää erityisesti maankäyttösektorille, kuten peltojen ja metsien hiilinielujen vahvistamiseen, ja että irtautumista fossiilisista polttoaineista on kiihdytettävä entisestään.
-
Edessä luontokadon pysäyttämisen kuuma vuosi
Viimeistään nyt luonnon arvokkuus ja sitä uhkaava luontokato on tullut ryminällä kaikkien tietoisuuteen. Ryminää on syntynyt ennen kaikkea siitä, etteivät kaikki ole olleet suinkaan valmiita tarkistamaan näkemyksiään rankasta metsätaloudesta, joka…
-
Kartoitus etenee Saamenmaalla – neuvottelut jatkuvat
Luonnon monimuotoisuuden ja hiilivaraston säilyttäminen sekä hiilinielujen kasvattaminen ovat polttavimmat syyt luonnonmetsien suojelulle. Pohjoisimmassa Suomessa kaikki nämä syyt korostuvat metsän hitaan kasvun takia. Saamelaisalueella kuvaan tulevat mukaan myös edellytykset perinteisen…
-
“EU:n ilmastopaketti näyttää tahdin muille isoille päästäjille – siksi siitä on taottava vahva. Suomen on saatava jalka ylös jarrupolkimelta”, sanoo Greenpeacen ilmastoasiantuntija
Ilmasto- ja energia-asiantuntija Kaisa Kosonen Suomen Greenpeacesta näkee EU:n ilmastopaketissa hyviä elementtejä, mutta myös valtavasti parantamisen varaa.
-
Suomi ja Ruotsi vesittivät Euroopan unionin kestävän rahoituksen kriteerit
Greenpeace vetoaa parlamenttiin, jotta se hylkäisi säädösesityksen nykyisenlaisena.
-
Greenpeace keskustan puoluekokousväelle: suomalaiset odottavat ilmastotekoja NYT
Lauantaina eri puolilla maata osoitetaan mieltä Suomen luonnon puolesta. Koska koronatilanne rajoittaa osallistumismahdollisuuksia, tuo Greenpeace suomalaisten tukea ilmastotoimille symboloivan kenkämielenosoituksen keskustan puoluekokouksen edustalle.
-
Saavatko demarit ilmastotavoitteet maaliin?
SDP:n puoluekokous starttaa huomenna lauantaina Tampereella. Myös Greenpeace on paikan päällä muistuttamassa ilmastopäätöksistä, jotka on demareitten johdolla saatava viipymättä maaliin.
-
Metsähallituksen omistajalinjaukset ilmaston ja monimuotoisuuden kannalta riittämättömiä
Hallituksen talouspoliittisen valiokunnan tänään hyväksymät Metsähallituksen omistajapoliittiset linjaukset ovat Greenpeacen mielestä riittämättömiä ilmasto- ja monimuotoisuuskriisiin vastaamiseksi. Esimerkiksi Metsähallituksen tuloutustavoitteeseen tehty lasku 139 miljoonasta 114 miljoonaan on askel oikeaan suuntaan, mutta…









