Greenpeacen aktivisti, entinen markkinointiammattilainen Gustav Martner keskeytti Cannes Lions -mainosfestivaalin avajaisseremonian Ranskan Cannesissa maanantai-iltana. Martner asteli lavalle palauttaen palkinnon, jonka oli voittanut samasta tapahtumasta automainoksellaan 15 vuotta sitten.

Greenpeacen aktivisti Gustav Martner palautti Cannes Lionsin avajaisissa palkinnon, jonka oli voittanut samasta tapahtumasta fossiilimainonnalla vuonna 2007. Kuva: Greenpeace

Ennen kuin turvahenkilöt saattelivat Martnerin pois lavalta, hän piti fossiilimainontaa kohtaan kriittisen puheenvuoron ja piteli banderollia, jonka mukaan kuolleella planeetalla ei ole palkintoja.

Cannes Lions on Euroopan merkittävin mainosalan tapahtuma, johon kokoontuu vuosittain yli 15 000 osallistujaa.

Greenpeace Nordicin luovana johtajana nykyään työskentelevä Martner halusi mielenilmauksellaan haastaa tapahtumaan kokoontuneita mainostoimistoja lopettamaan yhteistyönsä fossiiliteollisuuden kanssa.

”Entisenä luovan toimiston johtajana tunnen mainonnan ja sponsoroinnin vallan saada ihmiset liikkeelle tai kääntää heidän huomionsa pois tärkeistä asioista. Vuosia käytin ideoitani auttaakseni saastuttajia myymään tuotteita, jotka tuhoavat planeettaa ja tappavat ihmisiä”, Martner kertoo.

Martner tahtoi kiinnittää huomiota myös yli 40 järjestön kansalaisaloitteeseen, joka vaatii fossiilisten polttoaineiden mainonnan ja sponsoroinnin kieltämistä EU-maissa. 

Fossiilimainonta jatkunut vastuullisuuslupauksista huolimatta

Pariisin sopimuksesta lähtien Cannes Lionsissa on jaettu ainakin 300 palkintoa lentomatkustamista edistäneille mainoksille, viherpesua tekeville öljy-yhtiöille ja sekä polttomoottoriautojen mainoksille.

Tässä tapahtumassa mukana olevat PR- ja mainosyhtiöt kuten Accenture, Publicis, WPP ja Edelman, ovat äskettäin ilmoittaneet sitoutuvansa hiilineutraaliuteen ja kestävän kehityksen periaatteisiin. Kaikki nämä yritykset kuitenkin edelleen auttavat fossiiliyhtiöitä edistämään imagoaan ja levittämään väitteitä öljyn ja fossiilikaasun ympäristöhyödyistä.

Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) raportti osoitti tänä vuonna ensimmäistä kertaa PR:n ja mainonnan roolin ilmastokriisin edistäjinä. Sadat tutkijat puolestaan ovat allekirjoittaneet kirjeen, jossa PR- ja mainostoimistoja vaaditaan lopettamaan yhteistyö fossiiliyhtiöiden kanssa.

Martner ehti saada puheellaan Cannes Lionsin yleisöltä useat aplodit ennen kuin turvahenkilöt saattelivat hänet pois lavalta. Kuva: Greenpeace