-
Korona toi meidät olennaisen äärelle – noustaan tästä yhdessä
Koronakriisi on mullistanut elämäämme aivan poikkeuksellisella tavalla ja paljastanut nykyisen systeemimme haavoittuvuuden. Suomi on osoittanut, että valmius torjua kriisejä on hyvä – hyvinvointivaltio kestää kovatkin iskut. Tätä samaa rohkeutta pitäisi soveltaa nyt, kun mietimme talouden elvytystoimia kriisin aikana ja sen jälkeen, kirjoittaa maajohtajamme Hanna Paulomäki.
-
Ilmasto- ja biodiversiteettikokoukset siirtyvät, toimien tarve ei
Keskiviikkoiltana tullut varmistus siitä, että YK:n ilmastokokous Glasgow’ssa siirtyy marraskuulta ensi vuoden puolelle, ei tullut yllätyksenä. Myös YK:n biodiversiteettikokous, joka oli määrä järjestää Kiinan Kunmingissa lokakuussa, siirtyy ensi vuoden puolelle.“Kokoukset…
-
Koronakriisi: 4 asiaa, jotka voit tehdä kotona ilmaston hyväksi
Koronakriisin aikana emme voi vaatia kaduille nopeita toimia ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Lue neljä asiaa, jotka voit tehdä kotona ilmaston hyväksi.
-
Greenpeace, Suomen luonnonsuojeluliitto ja Metsähallitus hakevat yhdessä uusia yhteistyön muotoja
Ympäristöjärjestöt ja Metsähallitus pohtivat yhdessä vaihtoehtoja Kainuun metsäkiistojen ratkaisemiseksi. Viime marraskuussa käynnistetty sovitteluprosessi kestää vuoden 2020 loppuun asti. Työskentely noudattaa ympäristösovittelun menettelyä, joka perustuu erimielisyyksien määrittelyyn ja rajaamiseen, yhteisen tietopohjan…
-
Talouden elvytystoimilla vauhtia ekologiseen jälleenrakennukseen
Koronavirus vaikuttaa mittavasti talouteen ja ihmisten toimeentuloon niin Suomessa kuin maailmalla. Sosiaali- ja talouspoliittisille toimille on välitön tarve. On tärkeää, että valitulla politiikalla autetaan ihmisiä akuutissa tilanteessa, eikä tueta ylikulutuksen ja saastuttamisen jatkamista yhteisillä varoilla.
-
Viisi vinkkiä webinaarin järjestämiseen
Viime viikolla meidän piti keskustella tulevasta ilmastolaista useiden eri asiantuntijoiden ja yleisön kanssa Pikkuparlamentin kansalaisinfossa. Poikkeusolojen myötä vaihdoimme suunnitelman lennossa ensin toimistoltamme lähetettäväksi asiantuntijapaneeliksi, ja lopulta kokonaan virtuaalimaailmaan. Kokeilimme siis…
-
Maailman vahvin ilmastolaki? (webinaari ke 18.3. klo 9-11)
Hallitusohjelman ja uusien ilmastotavoitteiden myötä Suomen ilmastolakia ollaan päivittämässä. Tavoitteena on ympäristöministeri Krista Mikkosen mukaan ‘maailman vahvin ilmastolaki’. Millainen siis olisi hyvä ilmastolaki? Mitä muiden maiden kokemuksista voidaan oppia? Entä…
-
Järjestöt: Fortumin yhtiökokouksesta tulossa tynkä – päätöksiin tulisi voida osallistua etänä
Fortum on tänään ilmoittanut, että yhtiö järjestää yhtiökokouksen koronaviruksesta huolimatta. Greenpeace, Amnesty International Suomi ja Hiilivapaa Suomi ovat päättäneet perua osallistumisensa yhtiökokoukseen. Myös kansainväliset vieraat, kuten Saksan ilmastoliikkeen keulahahmot, ovat…
-
Koronavirus voi opettaa kuinka kestävä yhteiskunta toimii
On hyvä miettiä, kuinka suhtaudumme luontoon ja toisiimme. Italia on käytännössä suljettu kokonaan jo usean päivän ajan. Nyt myös täällä meitä lähempänä Tanskassa koulut ja päiväkodit on suljettu ja työntekijät…
-
Greenpeace: Uniperin uusi strategia ei ole riittävä
Valtionyhtiö Fortumin tuleva tytäryhtiö Uniper julkaisi tänään uuden strategiansa. Uutta strategiassa on investoinnit uusiutuvaan energiantuotantoon. Muuten yhtiö jatkaa kuten ennenkin ja aikoo jatkaa hiilen polttamista Datteln 4 -hiilivoimalassa vuoteen 2038…