Skip navigation.
Öljypalmun hedelmä. Sademetsien raivaaminen palmuöljyviljelmien tieltä 
aiheuttaa massiivisia kasvihuonekaasujen päästöjä ja tuhoaa 
Kaakkois-Aasian biodiversiteettiä.

Öljypalmun hedelmä. Sademetsien raivaaminen palmuöljyviljelmien tieltä aiheuttaa massiivisia kasvihuonekaasujen päästöjä ja tuhoaa Kaakkois-Aasian biodiversiteettiä.

Suurenna kuva

Ruotsalainen huoltamoketju luopuu suunnitelmastaan tuoda Nesteen valmistama biodiesel Ruotsin markkinoille. Dieselin biopolttoaineosuudesta yli 80 prosenttia on palmuöljyä. Yhtiö toteaa tiedotteessaan, että palmuöljyn käytön kasvu voi lisätä painetta sademetsiin ja johtaa metsien hävitykseen riippumatta siitä, mistä Neste öljynsä hankkii.

- OKQ8:n päätös on voitto ilmastolle ja metsille. Toivomme, että se kannustaa Suomessa öljyn kulutuksen tuntuvaan vähentämiseen sekä kestävien biopolttoaineiden kehittämiseen, sanoo Greenpeacen energiakampanjoitsija Lauri Myllyvirta, joka osallistui aiemmin tänään mielenosoitukseen OKQ8:n pääkonttorilla Tukholmassa.

- Nyt myös valtiovallan on otettava vastuu: Suomen ja Ruotsin hallitusten on peruttava lupaamansa tukiaiset palmuöljylle. Palmuöljylle myönnetty verotuki on Suomessa ja Ruotsissa suurin maailmassa. Suomessa tuki koskee toistaiseksi ainoastaan kokeiluhanketta, Myllyvirta kertoo.

Greenpeace on kampanjoinut syksyn aikana Ruotsissa näkyvästi estääkseen palmuöljyn käytön liikennepolttoaineena. Tänään ja eilen Greenpeacen aktivistit ripustivat suuren banderollin OKQ8:n pääkonttorille ja vaativat yhtiötä hautaamaan suunnitelmat palmuöljyn myynnistä.

Palmuöljyn käyttö on tärkein syy metsien hävitykseen Indonesiassa ja Malesiassa. Sen käyttö liikennepolttoaineena on tuhoisaa alueen viimeisille sademetsille ja mm. uhanalaisille orangeille. Metsien raivaus palmuöljyplantaaseja varten aiheuttaa suuremmat ilmastopäästöt kuin koko EU:n liikenne.

OKQ8:n tiedote

Greenpeacen mielenosoitus OKQ8:n pääkonttorilla tänään

Taustaa Nesteen biodieselistä

Katso myös:


Greenpeacen metsäasema Indonesiassa

Petteri Pykäläisen videoblogi metsäasemalta