Perjantai 31.3.2023 jää historiaan suomalaisen ilmastoliikkeen juhlapäivänä kun Helsingissä sijaitseva Hanasaaren hiilivoimala puhaltaa piipustaan viimeiset hiilisauhut.

Kyseessä on eittämättä vuoden suurin ilmastoteko, sillä Hanasaaren voimala on Suomen neljänneksi suurin yksittäinen päästölähde. Vuonna 2021 Hanasaaren hiilidioksidipäästöt olivat yli 0,8 miljoonaa tonnia, mikä vastaa 1,7% koko Suomen päästöistä!

Päätös Hanasaaren hiilivoimalan sulkemisesta tehtiin jo 2015 ja sitä edelsi vuosia kestänyt kampanja, jossa Greenpeace sekä Maan ystävien luotsaama Hiilivapaa Helsinki, lukuisat muut järjestöt ja aktiiviset kansalaiset tekivät hartiavoimin töitä sen eteen, että “maailman parasta kaupunkienergiaa” myynyt Helsingin energiayhtiö Helen saataisiin lopettamaan hiilenpoltto ilmastokriisin torjunnan vaatimassa aikataulussa.

Yhdessä me lobbasimme, lausuimme, vetosimme, allekirjoitimme ja osoitimme mieltämme maalla ja merellä saadaksemme Helsingistä hiilivapaan. Tänään tuo päivä on vihdoin yhtä hiilivoimalaa lähempänä.

Kokosimme tähän blogiin kuvakoosteen vuosien varrelta.

1997

Ensimmäinen mielenosoituksemme Hanasaaren hiilikasalla.

2005
Hanasaaren hiilikasalle kiivettiin myös 2005. Tuolloin vaadittiin toimia ministeri Eero Heinäluomalta.

2015

Kampanja Hanasaaren sulkemiseksi huipentui vuonna 2015, sillä tiedossa oli, että valtuusto päättäisi Hanasaaren kohtalosta kyseisenä vuonna. Hiilivapaa Helsingin videossa ja kampanjaviesteissä halusimme tuoda esiin helsinkiläisten äänen.



Keräsimme nimiä Hanasaaren hiilvoimalaa vastustaneeseen vetoomukseen niin Sideways-festareilla kuin Flow-festivaalien aikaankin. Myös suomalaiset eturivin artistit ottivat kantaa hiilivapaan Helsingin puolesta.


Asa

Stig
 



Vapaaehtoisia keräämässä nimiä hiilivoimaa vastustavaan vetoomukseen Kolmen Sepän – patsaalla.

Mielenosoittajia vaatimassa uusiutuvaa Helsinkiä valtuuston edustalla lokakuussa 2015

Marraskuun 2015 alussa Greenpeacen aktivistit osoittivat mieltään hiilivoimaa vastaan sekä maissa että merellä.

1.11 Sini Saarela nousi hiiltä Venäjältä Salmisaareen kuljettaneen hiililaiva Alppilan kyytiin Kajakeilla liikkuneet aktivistit hidastivat Alppilan saapumista satamaan ja hiilisiiloihin kiivenneet aktivistit puolestaan estivät ilmastoa kärventävän lastin purkamista.

Yhdessä Häiriköt-päämajan kanssa toteutettu vastamainos Hanasaaren voimalan seinässä marraskuussa 2015.

Marraskuussa 2015 valtuustolle luovutettiin yli 14 000 henkilön allekirjoittama hiilivapaata Helsinkiä vaatinut vetoomus.
 

Loppua hiilivoimalle vaadittiin myös marraskuun 2015 ilmastomarssilla.

Kaupunginvaltuusto kokoontui ratkaisevaan äänestykseen 2.12.2015. Hiilivapaata Helsinkiä vaatinut liike järjesti poliitikoille juhlavan vastaanoton.

VOITTO!!!