Viime viikolla ympäri somea väännettiin huumoria perussuomalaisten kuntavaaliohjelmassaan paheksumasta tofupervoilusta. Kiitämme asian nostamisesta vaaliteemaksi. Tofun – tai pikemminkin kaiken kasvisruoan on syytäkin nousta puheenaiheeksi näin kuntavaalien alla. Tässä viisi pointtia, miksi näin on:

1. Kestävä ruoka on kevään tärkeimpiä vaalikysymyksiä

Julkisesti rahoitettu ruokailu on yksi tärkeimmistä paikoista, joissa muutosta luonnon, ilmaston ja kuntatalouden kannalta kestävämpään ruokaan ja maatalouteen voidaan Suomessa edistää. Kevään kuntavaaleissa äänestäjät voivat vaikuttaa siihen, että verorahoilla tehdään järkevää ruoan hankintapolitiikkaa populististen heittojen sijasta.

2. Enemmän tofua, vähemmän luontokatoa

Ilmastotavoitteiden lisäksi yhä useammassa suomalaisessa kunnassa ja kaupungissa on laadittu luontokadon pysäyttämiseen liittyviä tavoitteita ja kymmenen suurimman suomalaisen kaupungin johto sitoutuikin viime syksynä pysäyttämään luontokadon.

Sitoumusten lisäksi ainakin 13 suomalaisessa kaupungissa on myös selvitetty sitä, mistä luontojalanjälki itse asiassa koostuu. Suurin osa esimerkiksi Tampereen luontojalanjäljestä aiheutuu juurikin elintarvikehankinnoista ja erityisesti liha-ja maitotuotteista.

Tässä Jyväskylän yliopiston tekemässä tutkimuksessa sattumalta katsottiin myös, mitä tapahtuisi, jos puolet käytetystä lihasta korvattaisiin tofulla:

”Mikäli punaista lihaa hankittaisiin esimerkiksi 50 % vähemmän ja se korvattaisiin vastaavalla kilogrammamäärällä soijatuotteita, kuten tofua, voitaisiin pienentää elintarvikkeiden luontojalanjälkeä 17 % ja hiilijalanjälkeä 18 %. ”

3. Kinkkua vai koulunkäyntiavustajia? Sinä päätät.

Punaisen lihan korvaaminen tofulla on myös uusien ravitsemussuositusten mukainen toimenpide, sillä niissä kehotetaan vähentämään punaisen lihan käyttöä ja toisaalta lisäämään palkokasvien kuten soijan käyttöä.

Parasta tässä on se, että palkokasvipervoilulla voidaan edistää luonnon ja kuntalaisten hyvinvoinnin lisäksi myös kuntatalouden hyvinvointia.

Tämän osoittaa julkisiin ruokahankintoihin erikoistuneella Ruokailo Oy:lla teettämämme laskelmat, joiden mukaan keskikokoinen, 30 000 asukkaan suomalainen kunta voi säästää jopa 260 000 euroa puolittamalla lihan käytön ja korvaamalla sen pääasiassa kotimaisin kasvisproteiinein. Tällä summalla voisi palkata esimerkiksi neljä luokanopettajaa tai kuusi koulunkäyntiavustajaa.

4. Kasvisruoka on kotimaista

Kotimaisen kasvisproteiinin kuten härkäpavun ja herneen lisääntyvästä käytöstä kiittää tietysti myös suomalainen kestävän ruoan tuottaja sekä huoltovarmuus. Toivonkin, että vaalien alla perussuomalaisilta ja muilta puolueilta nähdään myös kotimaisia kasvisruoantuottajia puolustavia kannanottoja.

5. Parempi ruoka on myös perussuomalaisten asia

Viimeisen vuoden aikana peräti 29 suomalaisessa kaupungissa on tehty valtuustoaloite eläinperäisten tuotteiden käytön puolittamiseksi. Samalla on tullut selväksi, että parempi ruoka ei ole vain vasemmisto-oikeisto kysymys, sillä myös kokoomuslaiset, kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset ovat kannattaneet aloitetta valtuustoissa ja kaupunginhallituksissa ympäri maan.

Olit sitten tofupervoilija tai sekaani, kannattaa vaatia puolet parempaa ruokaa kuntien lounaslinjastoille ja kahvipöytiin. Siitä kiittää ilmasto ja luonto, mutta myös kuntasi talous.

Puolet parempaa

Tule tekemään kanssamme vallankumousta, joka muuttaa tavan, jolla suomalaisissa kunnissa hankitaan ja tarjotaan ruokaa.

Tule mukaan