Liikakalastus

Sivu - maaliskuu 19, 2013
Liikakalastus on uhka maailman merille ja meille itsellemme. Kaloja pyydystetään nopeammassa tahdissa kuin kannat uusiutuvat. Tämä johtaa kantojen jatkuvaan pienenemiseen ja lopulta häviämiseen, ellei kalastusta hillitä kestävälle tasolle. Turskan olimme vähällä syödä loppuun, tonnikala on myös tätä vauhtia katoamassa.

Greenpeacen aktivistit osoittavat mieltään hollantilaista kalastusalus Margirista vastaan Australiassa, Melbournessa vuonna 2013. Margiris ja muut suuret teolliset kalastusalukset ovat pahimpia syyllisiä liikakalastukseen. © Greenpeace / Richard Simkins


Yli 70 prosenttia maailman merten kalastettavista kalakannoista on biologisesti kestämättömässä tilassa. Liikakalastuksella on ollut mittaamattoman suuret vaikutukset merien ekosysteemeille ja niiden toiminnoille. Intensiivinen kalastus on jatkunut jo niin pitkään, että emme enää edes tiedä, millaiset meremme olivat ennen kalastuksen räjähdysmäistä kasvua toisen maailmansodan jälkeen.

Kalastuksen haittavaikukset eivät koske vain itse kohdelajeja, vaan myös muita lajeja, jotka jäävät pyydyksiin. Nämä niin kutsutut sivusaaliit ovat lintuja, merinisäkkäitä, ei haluttuja lajeja tai alamittaisia kaloja sekä pohjaeläimiä. Lähes neljäsosa maailman kalansaaliista heitetään kuolleena takasin mereen.

Teknologian kasvun myötä nykypäivän kalastusalukset ovat suuria kalatehtaita. Ne pystyvät käsittelemään suunnattoman suuria verkkoja sekä kalastamaan tuhansien metrien syvyyksissä. Niiden uusimmat teknologian sovellutukset pystyvät etsimään viimeisimmätkin kalaparvet. Suurimmat laivat sisältävät myös jalostus- ja pakkausyksiköitä, jotka mahdollistavat sen, että laivueet voivat olla pitkään merellä käymättä välillä maissa ja näin saalistaa tehokkaammin. Monet tutkijat painottavat, että nimenomaan liikakalastus on pääsyyllinen kantojen laskuun ja myös suurin este kantojen toipumiselle. Tunnetuin esimerkki Itämerellä on turskan katoaminen.

Aiheet