-
Kolme luetuinta metsäblogia viime vuodelta – nämä aiheet puhuttivat
Viime vuonna kiinnostivat hiilinielut, luontokato ja metsävahdit.
-
Hallituksen vastuunpakoilu käymässä kalliiksi – hakkuita rajoitettava kestävälle tasolle
Hallituksen ilmasto- ja energiapoliittinen ministerityöryhmä tarkastelee tänään hiilinielutilanteen vaatimia lisätoimia Luonnonvarakeskukselta selvityksen pohjalta. Greenpeace muistuttaa, että tehokkaat toimet hakkuiden rajoittamiseksi tarvitaan välittömästi. Ne on aloitettava valtion omista metsistä.
-
27 faktaa metsäkeskusteluun
Kokosimme tärkeät faktat Suomen metsien tilasta.
-
Nielutiedot vahvistuivat – hallituksen toimettomuus rikkoo ilmastolakia
Uudet hiilinielutiedot vahvistavat maankäyttösektorin muuttuneen päästölähteeksi. Samalla vahvistuu valtioneuvoston kiireellinen tarve päättää riittävistä toimista hiilinielujen pelastamiseksi, muistuttavat Greenpeace ja Suomen luonnonsuojeluliitto.
-
“Historiallista!” – näin ilmasto-oikeudenkäynti on otettu vastaan
Suomen ensimmäinen, viikko sitten julkistettu ilmasto-oikeudenkäynti on saanut laajaa huomiota ja varsin myönteisen vastaanoton niin sosiaalisessa kuin perinteisessäkin mediassa.
-
Suomen ensimmäinen ilmasto-oikeudenkäynti – Mistä siinä on kyse?
Tänään on historiallinen päivä, kun Suomen ensimmäinen ilmasto-oikeudenkäynti on julkistettu. Greenpeace ja Suomen luonnonsuojeluliitto ovat jättäneet korkeimpaan hallinto-oikeuteen hallintovalituksen valtioneuvoston päätöksestä antaa eduskunnalle ilmastovuosikertomus ilman ilmastolain edellyttämiä toimia. Mistä oikeusjutussa on kyse?
-
Suomen ensimmäinen ilmasto-oikeudenkäynti vireille – Greenpeace ja Suomen luonnonsuojeluliitto valittavat valtion ilmastopäätöksestä riittämättömien hiilinielutoimien takia
Ympäristöjärjestöt Greenpeace ja Suomen luonnonsuojeluliitto vievät valtioneuvoston riittämättömät ilmastotoimet oikeuteen. Järjestöt hakevat korkeimmasta hallinto-oikeudesta oikeusturvaa, koska ilmastolain mukainen hiilineutraaliustavoite vuodelle 2035 uhkaa jäädä hiilinielujen romahdettua toteutumatta.
-
Greenpeace ilmastovuosikertomuksesta: Hallituksen noudatettava omaa ilmastolakiaan
Hallitus on epäonnistumassa omien ilmastotavoitteidensa saavuttamisessa ja ilmastolain toteuttamisessa.
-
4 syytä, miksi metsät ovat nousseet Suomen kuumimmaksi ilmasto- ja ympäristökysymykseksi
Metsät ovat lyhyessä ajassa nousseet Suomen kuumimmaksi ilmastokysymykseksi. Samalla Suomen metsiä uhkaa vakava lajikato, joka vaatii hallitukselta välittömiä toimia.
-
Valtaosa suomalaisista haluaa lisää metsien suojelua ja vähemmän hakkuita – tule mukaan metsämarssille
Suurin osa suomalaisista haluaa säilyttää metsiemme lajien kirjon ja jäljellä olevat arvokkaat luonnonmetsät tuleville sukupolville. Metsät ovat meille tärkeitä, mutta siitä huolimatta Suomen luonto köyhtyy ja metsien hiilinielut ovat romahtaneet.