Ongelmat on ratkaistavissa. Sademetsien ja turvesoiden raivaaminen plantaaseiksi on välittömästi lopetettava Kaakkois-Aasiassa hakkuukiellon avulla.
Tällä ennaltaehkäisevällä toimenpiteellä voitetaan aikaa pitkäaikaisten keinojen ja järjestelmien kehittämiseksi. Metsien suojelu on myös suhteellisen edullinen tapa vähentää Indonesian massiivisia kasvihuonekaasupäästöjä, jotka johtuvat nimenomaan maailman nopeimmin etenevästä matsien raivaamisesta.
Kansainvälisen yhteisön on tunnistettava metsien suojelun merkittävä rooli taistelussa ilmastokatastrofia vastaan ja rahoitettava näitä toimia riittävästi samalla kun vähentävät omia kasvihuonekaasupäästöjään.
Millainen biopolttoaine on kestävästi tuotettua?
-
Biopolttoaineiden käyttöä Suomessa tulee lisätä ainoastaan siinä määrin, kuin se on mahdollista tehdä kotimaisia ja kestäviä polttoaineita, kuten biokaasua, käyttäen.
-
Palmuöljyn tukeminen tarkoittaa sitä, että kestävämmille biopolttoaineille ei anneta edes mahdollisuutta.
-
Todelliset ratkaisut liikenteen ilmastopäästöjen leikkaamiseen ovat autojen polttoaineenkulutuksen nopea vähentäminen sekä liikenteen ohjaaminen pois yksityisautoilusta.
-
Merkittävin tapa vähentää liikenteen päästöjä on energiankulutuksen vähentäminen. Autojen polttoaineenkulutukselle tulee asettaa tiukat standardit ja satsata voimakkaasti autoilun vähentämiseen esim. tietulleilla.
-
Niin kauan kuin suomalaiset kuluttavat yli 1000 litraa öljyä vuodessa, ei biopolttoaineita pystytä tuottamaan niin paljon että niillä olisi suurta merkitystä. Siksi on ensijaisen tärkeää vähentää energiankulutusta.
Greenpeace vaatii:
- Neste Oilia lopettamaan palmuöljyn käytön ja investoimaan oikeasti kestäviin paikallisiin jäteperäisiin raaka-aineisiin kestävyyden mahdollistavalla aikataululla.
-
Neste Oilin palmuöljydieselin käyttäjiä lopettamaan epäeettisen ja ympäristölle vahingollisen polttoaineen käytön ja käyttämään vaikutusvaltaansa, jotta Neste Oil investoi oikeasti kestäviin vaihtoehtoihin NExBTL-dieselin raaka-aineena.
-
Suomen hallitusta eväämään palmuöljyltä verotuet. Tukia ei tule myöntää kaikille biopolttoaineille raaka-aineesta riippumatta.
-
Autojen polttoaineenkulutukselle tiukkoja standardeja, autoilun tarvetta on vähennettävä ja joukkoliikenteeseen panostettava.
-
Indonesian hallitusta pysäyttämään Indonesian sademetsien hakkaamisen ja turvesoiden raivaamisen plantaaseiksi.
-
Kansainvälistä yhteisöä tukemaan Kaakkois-Aasian ja muiden sademetsien suojelua. Metsätuhon pysäyttäminen vaatii teollistuneilta mailta 30 miljardin euron vuosittaisia investointeja metsänsuojeluun.