Sivu - marraskuu 9, 2010
Sademetsien ja turvesoiden raivaaminen plantaaseiksi on välittömästi lopetettava Kaakkois-Aasiassa hakkuukiellon avulla. Biopolttoaineiden raaka-aineina ei pidä käyttää syötäväksi kelpaavia kasveja, vaan tuotekehittelyssä ja käytössä on panostettava toisen sukupolven biopolttoaineisiin.
Vapaaehtoinen jakaa biodiesel-esitteitä
Lainsäädännöllä on mahdollista sulkea markkinat kestämättömiltä biopolttoaineilta
EU on asettanut vuodelle 2020 tavoitteen nostaa uusiutuvan energian osuus 20 prosenttiin. Tavoitteeseen sisältyy kaikille jäsenmaille yhteinen liikenteen 10 prosentin uusiutuvan energian tavoite.
EU:ssa ollaan tarkistamassa biopolttoaineiden kestävyyskriteerejä niin, että ne kattavat tuotannon epäsuorat maankäyttövaikutukset (indirect land use changes, ILUC). Neste Oil vastustaa aktiivisesti lainsäädännön tiukentamista.
Greenpeacen ja muiden ympäristöjärjestöjen kanta on, että biopolttoaineille asetetaan parhaaseen tutkimustietoon perustuva, raaka-ainekohtainen päästökerroin arvioidun ILUC-vaikutuksen perusteella. Tähän tulokseen tuli myös tuore ICCT:n analyysi eri vaihtoehdoista. Kun tuotannon todelliset ilmastopäästöt huomioidaan, suurin osa kasviöljyihin perustuvista ensimmäisen sukupolven biopolttoaineista ei läpäisisi EU-lainsäädännön kestävyyskriteerejä.
Pitkän viivyttelyn jälkeen Euroopan komission odotetaan antavan esityksensä vuonna 2012. Neste Oil on aktiivisesti lobannut Brysselissä ja vastustanut biopolttoaineiden kestävyyskriteerien tiukentamista kattamaan epäsuorat maankäyttövaikutukset.
Greenpeace on kehottanut Neste Oilia lopettamaan palmuöljyn käytön jo ennen kuin lainsäädäntö pakottaa yhtiön siihen. Kannustamme yhtiötä myöntämään poikkeuksellisen ja merkittävän roolinsa muihin kasviöljyjen käyttäjiin verrattuna. Neste Oilin on aika luopua osallisuudestaan sademetsien tuhoamisessa, ilmaston muutoksen pahentamisessa ja ihmisoikeusrikkomuksissa. Metsien tuhoaminen ja ihmisten väkivaltainen siirtäminen plantaasien ei tuo hyvinvointia tuotantoalueilla, vaan päinvastoin pahentaa köyhyyttä ja suuntaa voitot suurten plantaasiyhtiöiden taskuihin.
Mitä pitäisi tehdä?
− Biopolttoaineiden kestävyyskriteereihin on sisällytettävä raaka-ainekohtaiset, parhaaseen riippumattomaan tieteelliseen tutkimukseen perustuvat ILUC-arvot.
− Neste Oilin tulee luopua palmuöljystä ja muista lisää viljelypinta-alaa vaativista raaka-aineista jo ennen kuin lainsäädäntö pakottaa yhtiön siihen.
− Sademetsien ja turvesoiden raivaaminen plantaaseiksi on välittömästi lopetettava Kaakkois-Aasiassa hakkuukiellon avulla. Indonesiassa on saatava aikaan sademetsäalueille ja turvemaille kattava ja hyvin valvottu hakkuukielto, jonka takana ovat sekä lainsäädäntö että palmuöljyn tuottajat.
− Kansainvälisen yhteisön on tehtävä metsien ja turvemaiden suojelusta taloudellisesti kannattavaa trooppisille maille. Maapallon olemassa oleva rajallinen viljelypinta-ala tulee käyttää ensisijaisesti ruuantuotantoon.
− Greenpeace kehottaa Euroopan komissiota selvittämään, miten liikenteen 10 prosentin tavoite on mahdollista toteuttaa ilman viljelypinta-alaa vaativia biopolttoaineita.
− Nestemäisiä biopolttoaineita kannattaa tuottaa lähialueilla jäteperäisistä raaka-aineista ja biokaasu on energiatehokas ratkaisu joukkoliikenteessä.
− Biopolttoaineiden raaka-aineina ei pidä käyttää syötäväksi kelpaavia kasveja, vaan tuotekehittelyssä ja käytössä on panostettava toisen sukupolven biopolttoaineisiin.
− Neste Oilin asiakkaiden tulee kieltäytyä epäeettisen ja ympäristölle vahingollisen polttoaineen käytöstä ja käyttämään vaikutusvaltaansa, jotta Neste Oil investoi raaka-aineissa oikeasti kestäviin vaihtoehtoihin.
− Suomen hallituksen tulee evätä palmuöljyltä verotuet ja muut valtion tukitoimet. Biopolttoaineiden tukitoimien valmistelussa tulee huomioida käytettyjen raaka-aineiden todelliset kasvihuonekaasupäästöt koko elinkaaren ajalta, sekä tuotannon aiheuttamat sosiaaliset ja ekologiset vaikutukset.
− Autojen polttoaineenkulutukselle on asetettava tiukat standardit, autoilun tarvetta on vähennettävä ja joukkoliikenteeseen on panostettava.
On hyvä muistaa, ettei liikenteen uusiutuvan energian tavoitteen tarvitse merkitä lainkaan biopolttoaineita. On mahdollista valita myös toinen reitti. Miksi emme tuottaisi esimerkiksi biomassasta sähköä ja lämpöä ja käyttäisi uusiutuvalla sähköllä käyviä autoja? Hyötysuhde nousee melkoisesti paremmaksi kuin ensin valmistaa energiaintensiivisellä prosessilla puusta biodieseliä ja polttaa sitä tehottomassa polttomoottorissa.
Millainen biopolttoaine on kestävästi tuotettua?
− Biopolttoaineiden käyttöä Suomessa tulee lisätä ainoastaan sen verran, kuin se on mahdollista kotimaisia ja kestäviä polttoaineita, kuten biokaasua ja jäteperäisiä polttoaineita, käyttäen. Biopolttoaineita tuotetaan jo jätteistä - esimerkiksi ST1:n etanoli. Biokaasun tuotannossa etenkin pääkaupunkiseudulla arvioidaan olevan suuri potentiaali.
− Palmuöljy on maailman halvin kasviöljy. Sen käytön tukeminen verotuksellisin ratkaisuin tarkoittaisi sitä, että päästöjä vähentävien biopolttoaineiden kehittämiselle ei anneta edes mahdollisuutta.
− Merkittävin tapa vähentää liikenteen päästöjä on energiankulutuksen tehostaminen. Todelliset ratkaisut liikenteen ilmastopäästöjen leikkaamiseen ovat autojen polttoaineenkulutuksen vähentäminen ja joukkoliikenteen kehittäminen. Yksityisautoilua voidaan vähentää esimerkiksi tietulleilla.