Ydinvoima hinnoiteltu ulos tulevaisuuden sähkömarkkinoilta – investoinnit uusiutuvaan energiaan

Lehdistötiedote - joulukuu 13, 2012
Ranskalainen ydinvoimayhtiö Areva ilmoitti tänään yli kahden miljardin euron korotuksesta Olkiluoto 3:n hinta-arvioon. Voimalan hinta nousee nyt Arevan mukaan 8,5 miljardiin euroon. Eduskunnalle hankkeen esitettiin maksavan 2,5 miljardia euroa, ja sopimus tehtiin reilun kolmen miljardin euron voimalasta. Greenpeace kehottaa hallitusta pistämään energiastrategian oletukset uusiksi ja suomalaisia energiayhtiöitä investoimaan uusiutuvaan energiaan.

Aktivistit kiikaroivat Olkiluodon ydinvoimalaa 11/04/2011

Aktivistit kiikaroivat Olkiluodon ydinvoimalaa 11/04/2011 © Greenpeace / Patrik Rastenberger

 
Alun perin Olkiluoto 3 piti kytkeä verkkoon vuonna 2009, mutta nyt verkkokytkennän arvioidaan toteutuvan aikaisintaan vuonna 2015. Rakennusyhtiö Areva ja sen suomalaistilaaja TVO hakevat lisäksi toisiltaan miljardikorvauksia rakennushankkeen kuluylityksistä.

”Ydinvoimaloiden hintojen kohoaminen tarkoittaa käytännössä, että uusia ydinvoimahankkeita tuskin Suomessa nähdään. Esimerkiksi Iso-Britanniassa uusien ydinvoimaloiden tuottaman sähkön on arvioitu olevan kalliimpaa kuin millään muulla suuressa mittakaavassa käytössä olevalla tuotantotavalla. Näyttää selvältä, että tilanne Suomessa on sama”, toteaa Greenpeacen energiavastaava Jehki Härkönen.

”Suomen hallituksen olisi syytä alkaa välittömästi valmistella uutta energiastrategiaa, jossa aiemmin suunnitellut kaksi ydinvoimahanketta korvataan uusiutuvalla energialla ja energiatehokkuutta parantamalla. Myös suomalaisten energiayhtiöiden on ryhdyttävä nopeasti investoimaan uusiutuvaan energiaan. Varsinkin Fennovoiman osakkaiden on jo päästettävä irti historiaan siirtyvästä energiantuotantotavasta.”

Lisätietoja:
Energiavastaava Jehki Härkönen, puhelin 040 197 2620
Viestintäpäällikkö Juha Aromaa, puhelin 09 4245 0233

Aiheet