Voiko ilmastonmuutokseen sopeutua?

Afrikan kannalta tärkeimmät asiakohdat, sopeutumisen viisivuotisohjelma ja adaptaatiorahasto on kuitenkin jo käsitelty ja nuijittu. Mutta mistä oikeastaan oli kyse ja mitä päätettiin?

Aloitetaan vähän kauempaa - siitä, miksi sopeutumista tarvitaan.

Maailman keskilämpötila on noussut nyt noin 0,7 astetta esiteolliseen aikaan verrattuna. Vaikka päästöt lopetettaisiin tänään, tulee lämpötila nousemaan vielä noin puoli astetta, hiilen hitaasta kierrosta johtuen. Tämä 1,2 - 1,3 tulee jo aiheuttamaan merkittäviä ongelmia alueille, jotka ovat herkimpiä ilmaston vaihteluille. Kärsijöiden joukkoon kuuluu Afrikka.
Nairobin kokouksen alkajaisiksi YK:n ilmastosopimuksen sihteeristö julkaisi raportin ilmastonmuutoksen vaikutuksista Afrikalle. Raportin tärkein viesti oli, että mantere saattaa olla vielä aiempaa luultua haavoittuvampi ilmastonmuutoksen edessä. Raportti ennustaa muun muassa seuraavaa:

• Kolmannes Afrikan rannikkoinfrastruktuurista voi jäädä tulvavesien alle ja rannikkotulvien uhkaamien ihmisten määrä voi kasvaa nykyisestä miljoonasta 70 miljoonaan vuoteen 2080 mennessä. Muita rannikkojen uhkakuvia ovat kalakantojen väheneminen, korallien vaaleneminen ja kuoleminen, suolaveden tunkeutuminen maaperään, rantojen ja siten turismitulojen menetys.
• 25 - 40 % lajien elinympäristöistä voi hävitä vuoteen 2085 mennessä. Erityisesti Itä-Afrikan vuoristolajeilla ei ole paikkaa, minne muuttaa.
• Viljasadot voivat vähentyä viidellä prosentilla vuoteen 2080 mennessä, tuottaen vähenevän määrän ruokaa kasvavalle väestölle.
• Sahelin alueella sademäärät ovat vähentyneet noin neljänneksellä viimeisten 30 vuoden aikana. Trooppisten sademetsien alueella, kuten Kongon alueella sateisuus on vähentynyt noin 2,4 %:lla vuosikymmenessä.
• 70 % Afrikan väestöstä ja 90 % köyhistä saa pääelantonsa maataloudesta. Kun tämä yhdistyy siihen, että yli 95 % Afrikan maataloudesta on riippuvaista sadevesistä, on helppo ymmärtää, miten haavoittuvaista Afrikan väestö on ilmaston muutoksille.
• Vuoteen 2025 mennessä 480 miljoonaa afrikkalaista voi asua alueilla, jotka kärsivät vesipulasta. Melkein satakertainen määrä meihin suomalaisiin verrattuna!

Lienee siis selvää, että päästöjä on vähennettävä paljon ja pian, jotta seurauksia voitaisiin välttää. Kuitenkin vähintään yhtä selvää on, että teollisuusmaiden on autettava kehitysmaita sopeutumaan. Afrikan maat ovat aiheuttaneet vähiten päästöjä ja silti ne tulevat kärsimään eniten. Saastuttajan on maksettava.

Nairobin kokouksessa asialistalla olivat siis muun muassa sopeutumisen toimintaohjelma, jolle laadittiin kahden vuoden suunnitelma; ilmastonmuutoksen erityisrahasto ja sopeutumisrahasto. Jälkimmäisen varat kertyvät kahden prosentin verosta, joka on asetettu teollisuusmaiden kehitysmaissa toteuttamille päästövähennyshankkeille (puhtaan kehityksen mekanismi). Malli on aikaisempiin rahastoihin verrattuna siinä mielessä mainio, että varojen kerääntyminen kirstuun on taattua, toisin kuin rahastoissa, jotka perustuvat siihen, löytyykö hallitusten kukkaroista kunakin vuonna rahaa vai ei. Rahaston käynnistämistä edistävä päätös tehtiin tiistaina, mutta joitakin kysymyksiä, kuten rahaston hallinto-organisaatio jäi vielä auki. Kehitysmaat suhtautuvat suurella epäluulolla Maailman ympäristörahasto GEF:iin, eivätkä halua rahastoa sen hallintaan.

Nairobin kokouksen päätöksiä on hehkutettu tärkeinä päätöksinä kehitysmaille. Itse en jaksa juhlia. En sitten millään. Valtiot ovat luvanneet ilmastonmuutoksen erityisrahastoon 60 miljoonaa dollaria ja sopeutumisrahastoon oletetaan kertyvän vuoteen 2012 mennessä 250 - 600 miljoonaa dollaria. Kun otetaan huomioon sopeutumisavun tarpeessa olevien maiden määrä, on tämä taskurahaa.

Nairobin kokouksessa oli mukana huomattavan paljon kehitysyhteistyöjärjestöjen ja kirkkojen edustajia. Toivoa sopii, että nämä ilmastopolitiikan uudet toimijat ryhtyvät äänekkäiksi ja rohkeiksi äänitorviksi kehitysmaiden tarpeille.

Niin, ja loppujen lopuksi, voiko ilmastonmuutokseen sopeutua? Monet eläinlajit eivät voi. Voiko ihminen?