Kaikki artikkelit
-
Luonnon monimuotoisuuden suojelu ja ilmastoteot kulkevat käsi kädessä – emme voi ratkaista yhtä ilman toista
Viime viikolla EU-maiden ministerit vahvistivat tukevansa vuoteen 2030 ulottuvaa biodiversiteettistrategiaa. Kyseessä on tärkeä periaatepäätös, sillä maailman monimuotoisuuden tila on hälyttävä. Tämä on tärkeä askel siihen, kun maat ensi vuonna neuvottelevat…
-
Kaksi vuotta ilmastomarssista – mikä muuttui?
Olisin voinut tavata Greta Thunbergin, kaikessa rauhassa, ennen kuin hänestä tuli globaalin ilmastoliikkeen kasvot. En ehtinyt, sillä minulla oli jotain tärkeämpää.
-
Euroopan parlamentti vaatii vahvempaa 2030 ilmastotavoitetta – miten vastaa Suomi?
Euroopan parlamentti kannattaa 60 prosentin päästövähennyksiä vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoteen 1990. Parlamentti on äänestänyt päästövähennystavoitteesta osana EU:n ilmastolain käsittelyä.
-
Suomessa ei ole laittomia mielenosoituksia – suorasta toiminnasta ja kansalaisten oikeuksista
Elokapinan viime lauantain mielenosoitus radikaalien ilmastotoimien puolesta herättää yhä laajalti keskustelua. Greenpeace katsoo, että kaikki rauhanomaiset toimintakeinot ovat tarpeen ilmastokatastrofin pysäyttämiseksi. Puolustamme myös oikeutta osoittaa mieltä ilman väkivallan uhkaa.
-
Amazonin sademetsissä ja Pantanalin kosteikkoalueella ennätyspalot syyskuussa
Amazonin sademetsissä oli syyskuussa 2020 eniten palopesäkkeitä 10 vuoteen; Pantanalin kosteikkoalue kärsi pahimmista paloista sitten vuoden 1998. Lue lisää.
-
Maailman suurin kosteikkoalue on tulessa – villieläimillä on hätä
Eläimet kärsivät Brasilian metsäpaloissa. Maailman suurin kosteikkoalue on tulessa ja villieläimillä on hätä. Lue lisää.
-
Ilmastohätätila – sanoista toimiksi tiistaina EU-parlamentissa?
Lauantaina Helsingissä osoitettiin rauhanomaisesti mieltä vahvojen ilmastotoimien puolesta, Elokapinan mielenosoituksessa. Poliisi vastasi kansalaistottelemattomuuteen kaasusumutteella, mitä ei Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa pitäisi tapahtua. Tapaus on nyt selvitettävä perinpohjaisesti.
-
Pelastuuko maailma tankkaamalla NesteMY:tä? – Hallituksen omistajaohjauslinjaus haastaa myös Nesteen
Hallitus edellyttää omistamiltaan valtionyhtiöiltä Pariisin sopimuksen 1,5°C mukaista liiketoimintaa ja verrokkeihinsa nähden vahvoja monimuotoisuus- ja ilmastotavoitteita. Mitä tämä tarkoittaa Neste Oyj:lle? Pyysimme toimittaja Elias Huuhtasta pohtimaan.
-
Fortumin uusi strategia – lyhyitä suihkuja vai vihdoin irti fossiilisista?
Tänä syksynä päätetään Fortumin suunnasta pitkälle tulevaisuuteen, kun valtionyhtiö laatii uutta strategiaa. Me olemme haastaneet Fortumin luopumaan fossiilisista polttoaineista ilmastokriisin vaatimassa aikataulussa. Fortum puolestaan on haastanut kansalaisia tekemään arjen pieniä…
-
Ilmastohallituksen näytön paikka
Jos juuri Suomi, juuri nyt, pystyy tekemään ilmastotavoitteistaan totta ja nousemaan talouskriisistä entistä vähäpäästöisempänä ja kriisinkestävämpänä, olemme luoneet menestystarinan, joka inspiroi ympäri maailman. Nousun pitää alkaa budjettiriihestä.