-
Suomalaisten institutionaalisten sijoittajien tehtävä ryhtiliike hiilipolitiikassaan
Suomalaisten eläkevarat vastasivat vuonna 2018 reilusti yli kolme kertaa koko Suomen valtion vuosibudjettia, ja sijoitusten joukossa on edelleen fossiilisten polttoaineiden käyttöä edistäviä yhtiöitä. Varsinkin hiilen suhteen aika on kortilla: Euroopassa…
-
Hiilestä voidaan vapautua nopeasti ja fiksusti
Eduskunta hyväksyi tänään hallituksen esityksen kivihiilen kieltolaiksi. Laki kieltää kivihiilen polttamisen energiantuotannossa 1.5.2029 mennessä. Greenpeacen mukaan päätös on hyvä, mutta ei yksin riitä. Nyt on tärkeää, että siirtymä toteutetaan fiksuin…
-
IPCCn raportti antaa toivoa ja pakottaa toimintaan
Hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n raportti osoittaa, millainen tehtävä ihmiskunnalla on edessään ilmastonmuutoksen rajoittamiseksi. Se antaa myös selvät ohjeet, miten se tehdään. -
Kivihiilikiellon lyhyt historia
Kivihiilikiellon lyhyt historia Suomessa suunnitellaan parhaillaan lakia, joka kieltäisi ilmastoa kärventävän kivihiilen polton energiantuotannossa vuoden 2029 jälkeen. Ilmastonmuutoksen pysäyttämisen kannalta hiilivoimalat olisi pitänyt sulkea jo eilen. Hiilenpolttajat ja etujärjestönsä Energiateollisuus ovat olleet hiilikieltosuunnitelmista täysin poissa tolaltaan. Näin vaikka kivihiilikielto ei voi mitenkään olla yllätys heille. Kivihiilen poistamisesta on puhuttu Suomessa koko 2000-luvun ajan. Lue alta hiilestä luopumisen lyhyt historia. Hiilikieltokeskustelun historia tiivistettynä. Lähde: https://www.facebook.com/GOAT.aus/photos/a.427375331032714.1073741828.302737506829831/442559749514272/?type=3&theater 2001: Kivihiilen kulutus 4,7 miljoonaa tonnia vuodessa. Hiilikieltoa ehdotetaan.Ensimmäisen kerran hiilen kieltämisestä puhuttiin, kun pääministerinä oli Paavo Lipponen, televisiosta tuli lauantaisin Iltalypsy ja Facebookin sijaan kännyköillä näppäiltiin matopeliä. Vuoden 2001 hallituksen ilmasto-ja energiapoliittisessa selonteossa puhutaan siitä, kuinka Kioton pöytäkirjan tavoitteet vaativat kivihiilestä eroon pääsyä. Selonteossa ehdotetaan uusien hiiltä pääpolttoaineenaan käyttävien sähköä, lämpöä tai molempia tuottavien voimaloiden rakentamisen kieltämistä sähkömarkkinalain muutoksilla. Selonteossa puhutaan myös hiilenpolton kieltämisestä olemassa olevissa voimaloissa: “Mikäli päästöjen kehityksen kannalta on välttämätöntä, voidaan lainsäädännöllä kieltää myös olemassa olevia laitoksia käyttämästä kivihiiltä”.
-
Suomalaisaktivistit kiipesivät porauslautalle vastustamaan koeporauksia Pohjanmerellä
Greenpeacen aktivistit vastustavat brittiläisen Hansa Hydrocarbonsin koeporauksia Vattimerellä Alankomaissa. Aktivistit nousivat porauslautalle torstaina illalla. Lautalle kiipesi kaksi suomalaista Sini Saarela ja Jukka Huhta. Mielenosoituksessa on mukana yhteensä kolme suomalaista. -
Kivihiilestä eroon jo 2025
Greenpeace pitää tervetulleena ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen päätöstä selvittää, voisiko Suomi irtautua kivihiilestä jo vuonna 2025 hallituksen päättämän vuoden 2030 sijaan. -
Norjassa käräjäoikeus tunnusti oikeuden terveelliseen ympäristöön
Oslon käräjäoikeus teki 4. tammikuuta päätöksen oikeustapauksessa, jonka Greenpeace Norden, Natur og Ungdom -järjestö ja isovanhempien ilmastokampanja olivat nostaneet Norjan hallitusta vastaan arktisten öljynporauslupien myöntämisestä. -
Clyde River voitti oikeusjuttunsa Kanadan korkeimmassa oikeudessa!
He tekivät sen! Kolmen vuoden väsymättömän oikeustaistelun jälkeen Clyde Riverin inuittiyhteisö on pysäyttänyt vaaralliset seismiset tykitykset, joilla etsitään öljyä Kanadan Arktiksella.
-
Viisi syytä kampanjoida Coca-Colaa vastaan
Meriin päätyy joka vuosi jopa 12 miljoonaa tonnia muovijätettä. Kertakäyttöiset muovipullot ovat valtava osa tätä ongelmaa.Coca-Colalla on maailman suurimpana virvoitusjuomayhtiönä erityinen vastuu merten suojelemisessa. Tässä viisi syytä, miksi kampanjoimme Coca-Colaa…
-
Top 10: Miksi arktinen öljynporaus on erityisen typerä ajatus?
1. Se on erittäin vaarallista. Olosuhteet Arktiksella ovat ankarimpia koko maailmassa. Se tekee kaikesta tekemisestä alueella paljon tavanomaista monimutkaisempaa.