Maaseudun tulevaisuus uutisoi eilen Luostolla pidetystä kaivosseminaarista. Kaivosyrittäjät ry:n puheenjohtaja Harri Siitonen kertoi seminaarissa harkinneensa tv-tuottajaksi ryhtymistä saadakseen ”oikeaa tietoa läpi”. Luostolla oli myös media-alan ammattilainen Harri Saukkomaa luennoimassa ja tarjoamassa samalla yhtiönsä viestintäosaamista kaivosalan käyttöön. Ympäristöongelmien ratkomisen sijaan kaivosala näyttää haluavan keskittyä viherpesuun ja peeärrään.

Yritysten yhteiskuntavastuupuhe on usein petollista. Siksi kannattaa kuunnella herkällä korvalla, mitä toimitusjohtajat todella sanovat. Ensimmäinen merkki petollisesta puheesta on keskittyminen viestintään. Jos puhutaan viestinnästä, ei oikeasti haluta tehdä mitään.

Ympäristöongelmat eivät ole viestintäongelmia. Kaivosteollisuuden ongelmat eivät johdu viestinnästä vaan ympäristön vahingoittamisesta.

Talvivaara rikkoo asetettuja päästörajoja.

Raahen kultakaivos aikoo laskea jätevetensä mereen. 

Kaivosteollisuus pyrkii avaamaan uusia kaivoksia luonnonsuojelualueille. Anglo Americanin suunnitelma Viiankiaavan nikkelikaivoksesta on yksi törkeimpiä.

Kaivosten valvonta on heikolla tolalla, koska ympäristöviranomaisten resurssit eivät riitä. Ely-keskuksia ohjaava elinkeinomisteri Jyri Häkämies (kok) ei halua lisätä resursseja. Samaan aikaan kaivosteollisuus valittaa hitaista lupaprosesseista, mihin Häkämiehen vastaus on ollut pyrkimys estää ihmisiä valittamasta.

Kaivosten valvonnan petettyä on myös käynyt ilmi, että kaivosteollisuus on palkannut Ely-keskusten lupakäsittelijöitä keikkahommiin. Törkein esiin noussut tapaus liittyi Raahen kultakaivokseen. Kaivoksen ympäristöluvan myöntänyt virkamies on sittemmin työskennellyt samaisen kaivoksen ympäristö- ja turvallisuuspäällikkönä virkavapaalla varsinaisesta työstään Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ympäristövastuualueelta.

Viranomaiset ovat katsoneet asiakseen myös salata oleellisia tietoja. Talvivaaragaten uusimman käänteen kaivoi esiin Suomen luonnon toimittaja Juha Kauppinen: Valvova viranomainen vaikeni ratkaisevista mittaustuloksista Talvivaaran iho-oirekohussa.

Koska uraanikaivoshankkeet ovat epäsuosittuja, niitä viedään läpi kaikessa hiljaisuudessa. Näin tapahtui Talvivaarassa, kun luvat uraanin erotteluun haettiin vasta jälkikäteen. Vastaavia huolia on muuallakin.

Kaivosteollisuuden olisi syytä lakata huolehtimasta julkisuuden hallinnasta ja keskittyä laittamaan ongelmansa kuntoon. Tämä olisi teollisuuden helppo aloittaa esimerkiksi sitoutumalla siihen, että malmienetsintä nykyisiltä Natura- ja suojelualueilta lopetetaan välittömästi.

TAPIO LAAKSO