-
Euroopan keskuspankki ei noudata ilmastotavoitteitaan
Uuden selvityksen mukaan Euroopan keskuspankki (EKP) ei täytä sitoumuksiaan vähentää joukkovelkakirjasalkkunsa hiilidioksidipäästöjä. Kesäkuussa EKP myös luopui erääntyvien joukkovelkakirjojen uudelleen sijoittamisesta vähähiilisempiin joukkovelkakirjoihin.
-
Eurooppa selviää energiakriisistä – kolmessa kuukaudessa voi saada aikaan paljon
Euroopassa on energiakriisi. Moni palelee ja on pulassa tähtitieteellisten kaasu- ja sähkölaskujensa kanssa. Greenpeacen tuoreen selvityksen mukaan apua on saatavissa, mutta se vaatii uusia toimia nopeasti niin EU:lta kuin jäsenmailta.
-
Kaasuputkien räjähdys on hälytys hallitukselle – fossiilisen energian tuonti Venäjältä on katkaistava nyt
Greenpeace huomauttaa, että vaikka keskustelu Nord Stream-putkien räjähdykseen liittyvästä todennäköisestä sabotaasista käy kuumana, tuodaan Suomeen yhä venäläistä nesteytettyä maakaasua valtionyhtiö Gasumin toimesta. Nord Stream-putkien räjähdysten pitäisi viimeistään herättää Suomen hallitus toimimaan ja irtautumaan kokonaan venäläisen fossiilisen energian tuonnista.
-
Kuka voi pysäyttää venäläisen kaasun?
Aktivistimme estivät lauantaina 17. syyskuuta Gasumin nesteytettyä maakaasua kuljettavan Coral Energice-tankkerin laituriin kiinnittymisen ja lastin purkamisen Röyttän satamassa, Torniossa. Nyt on Marinin hallituksen vuoro toimia, ja lopettaa Gasumin kaasun tuonti Venäjältä.
-
Greenpeace activists stop a Russian fossil gas shipment from being offloaded in Finland
Activists from Greenpeace Nordic have stopped the ship Coral Energice from unloading its cargo of Russian fossil gas at an LNG terminal in Röyttä, Tornio in Northern Finland.
-
Aktivistit estävät Gasumin operoimaa alusta purkamasta venäläistä maakaasua Ruotsissa
Greenpeacen aktivistit Ruotsista ja Suomesta ovat estäneet venäläisen nesteytetyn maakaasun(LNG) purkamisen Gasumin operoimalta Coral Energy -alukselta Nynäshamnin terminaalissa. Greenpeace vaatii Ruotsin valtiota kieltämään välittömästi kaiken venäläisten fossiilisten polttoaineiden maahantuonnin.
-
Yli sata päivää sotaa – Venäjän fossiiliset virtaavat vieläkin
On kulunut jo yli kolme kuukautta siitä, kun Venäjä aloitti tuhoisan hyökkäyssodan Ukrainassa. Sodan alusta asti olemme vaatineet, että EU-maat ja Suomi lopettaisivat fossiilisten ostamisen Venäjältä. Mitä on tapahtunut, ja mitä pitäisi tapahtua seuraavaksi?
-
Suomen pitää pysäyttää Fortum-Uniperin sodan rahoittaminen
Suomen valtionyhtiö Fortumilla ja sen tytäryhtiö Uniperilla on edessään ratkaisevat viikot. Toukokuun loppuun mennessä selviää, aikooko valtionyhtiö pakotteista huolimatta jatkaa kaasukauppaa julman hyökkäyssodan aloittaneen Putinin hallinnon kanssa.
-
Activists at Fortum headquarters: “Stop funding the war”
Greenpeace activists have hung a banner on the roof of Finnish state-owned energy company Fortum headquarters this morning in Espoo, Finland. The activists demand Fortum and its subsidiary, the Germany-based Uniper to stop funding the Russian war machinery. There are eight activists at the peaceful demonstration.
-
Selvitys: lyhyiden lentojen lopettaminen vähentäisi venäläisen öljyn tuontia EU:hun 2 miljardilla
Tuoreen selvityksen mukaan lyhyen matkan lentojen lopettaminen EU:n alueella vähentäisi venäläisen öljyn tuontia noin 2 miljardin euron edestä. Greenpeace Suomen mielestä Suomen päättäjien pitää välittömästi luopumaan tuista maakuntalennoille.